Talven suuri fosforipitoisuus ennakoi sinileväkesää

Kasvinravinteiden eli fosforin ja typen saatavuus säätelee levien kasvua keväästä syksyyn. Talvikauden ravinnepitoisuuksia käytetään yhtenä rehevöitymisen mittarina Itämeren tilaa arvioitaessa. Suuri talviaikainen fosforipitoisuus ennakoi runsaita sinilevämääriä kesällä.


Avomerialueiden pintakerroksessa fosfaattifosforin pitoisuus vaihtelee talvella 5:n ja 40:n mg/m3 välillä. Pienimmät pitoisuudet mitataan Perämerellä ja suurimmat Suomenlahdella. Rannikkovesissä pitoisuudet ovat yleensä suurempia kuin avomerellä. Suurimmillaan ne ovat etelä- ja lounaisrannikon jokisuiden edustoilla.

Hapettomilla pohjilla veden fosforipitoisuus on suuri, koska pohjasedimentti ei pysty niissä oloissa sitomaan fosforia. Suomenlahden syvissä osissa mitataankin ajoittain hyvin suuria fosforipitoisuuksia, jopa 150–200 mg/m3.

Joidenkin jokisuiden edustoilla, joihin aiemmin kohdistui voimakasta jätevesikuormitusta, fosforipitoisuudet ovat vähentyneet selvästi 1980-luvun huippuarvoista. Suomenlahden avomerellä ja rannikkovesissä ne ovat sen sijaan kasvaneet viime vuosina, koska Itämereen tulleet suolavesipulssit ovat työntäneet edellään fosforipitoista syvännevettä Suomenlahdelle. Tämä näkyy levän lisääntymisenä. Myös Selkämerellä ja Ahvenanmerellä fosforipitoisuudet ovat kasvaneet varsinkin 2010-luvulla.

Tutustu tarkemmin Itämeren fosforipitoisuuksien pitkiin trendeihin ja vuodenaikaiseen vaihteluun!