Ilmastonmuutos vaikuttaa vääjäämättä Itämereen

Ilmastonmuutos tekee Pohjolan talvista lämpimämpiä ja sateisempia. Itämeren ennustetaan muuttuvan melko lämpimäksi mereksi ja myös aiempaa vähäsuolaisemmaksi. Tällaista merta ei ole nykyisin missään päin maailmaa – eikä ehkä ole koskaan ollutkaan. Itämeren alueen asukkaat ja luonto ovat uuden tilanteen edessä.


Ilmastonmuutoksen kaikkia vaikutuksia Itämereen ja sen meriluontoon ei vielä tiedetä. Todennäköistä on, että meri muuttuu rehevämmäksi. Tähän kehityskulkuun voimme vielä vaikuttaa.

Merivesi lämpenee ja suolapitoisuus vähenee

Pohjoisen Itämeren pintalämpötilan arvioidaan nousevan 2–4 astetta vuoteen 2100 mennessä. Samalla jääpeitteinen aika lyhenee 1–2 kuukautta ja talven laajin jääpeite supistuu puoleen nykyisestä.

Kun jäätä on vähemmän, vesi sekoittuu kovilla tuulilla syvemmälle. Tämä voi ehkäistä talvisia happikatoja. Toisaalta monet kemialliset ja biologiset prosessit kiihtyvät meren lämmetessä, mikä voimistaa sekä hapenkulutusta että ympäristömyrkkyjen vaikutuksia. Happikato ja muut meren ongelmat voivat siis paheta.

Sulavaa lunta rantalaiturilla.
Lunta sataa jatkossakin, mutta ääri-ilmiöt yleistyvät.

Sateiden lisääntyessä Itämeri makeutuu. Pohjoisella Itämerellä pintaveden suolapitoisuus on nykyisin 5–7 promillea, ja sen odotetaan pienenevän promillen tai kaksi. Myös Suomenlahdella ja Pohjanlahdella suolapitoisuus vähenee entisestään.

Ilmastonmuutos näkyy jo Itämeren vedenkorkeudessa. Vedenkorkeuden nousua kompensoi Suomen rannikoilla maankohoaminen. Pohjanlahdella maankohoaminen kumoaa vielä useita vuosikymmeniä merenpinnan nousun. Suomenlahdella keskivedenkorkeus alkaa sen sijaan kääntyä nousuun. Tämä on otettava huomioon yhdyskuntasuunnittelussa.

Rehevöityminen on ilmastonmuutoksen vakavin seuraus

Lisääntyvät talvisateet huuhtovat mereen entistä enemmän ravinteita maalta. Tämä voimistaa kasviplanktonin kasvua. Kasvava planktontuotanto tuottaa mereen enemmän eloperäistä ainesta, jolloin hajotustoiminta kiihtyy ja merenpohjan happivarannot kuluvat entistä nopeammin loppuun.

Jos happi loppuu, pohja-ainekseen sitoutunut fosfori vapautuu takaisin veteen. Silloin meren rehevöityminen voimistuu entisestään ja sinilevälauttojen riski lisääntyy ainakin Itämeren pääaltaassa, Suomenlahdella ja Saaristomerellä. Perämerellä tilanne on hieman toinen: siellä voimakas bakteerituotanto kuluttaa ravinteita ja hillitsee planktonlevien kasvua.

Meren elinolot ja ravintoverkko muuttuvat

Itämeren elinolojen muutos heijastuu meren elämään. Lämpimästä pitävät eliölajit runsastuvat ja levittäytyvät pohjoiseen, kun taas viileää vettä suosivat lajit vähenevät. Meriveden makeutuessa järvilajit lisääntyvät ja merilajit taantuvat. Jääpeitteen muutokset taas vaikuttavat meren keväiseen ja kesäiseen ravinnetilanteeseen ja sitä kautta kasviplanktoniin ja sen lajistoon.

Vaikutusketjut ovat mutkikkaita. Lajit eivät reagoi pelkästään suoraan ympäristömuutoksiin vaan myös toisiin lajeihin ja niiden aiheuttamiin muutoksiin. Itämereen voi myös tulla lisää vieraslajeja muilta meriltä ja sisävesiltä. Koko ravintoverkko saattaa muuttua ennakoimattomasti.

Pelastuspukuun sonnustautunut henkilö ui rehevän kasvuston läpi jättäen mustan vanan jälkeensä.
Letkulevät syrjäyttävät rehevöitymisen seurauksena helposti muun kasvillisuuden.

Jotkin lajit katoavat, toiset vahvistavat asemaansa

Jääpeitteen väheneminen tai peräti häviäminen vaikuttaa jäästä riippuvaisiin lajeihin, kuten Itämerennorppaan. Suolaisuuden lasku voi puolestaan hävittää Suomen rannikolta tyystin joitakin lajeja, esimerkiksi meriajokkaan. Myös rakkohaurun ja sinisimpukan levinneisyys luultavasti supistuu.

Meriajokas, rakkohauru ja sinisimpukka ovat niin sanottuja avainlajeja: ne tarjoavat elinympäristön tai ravintoa monelle muulle Itämeren lajille. Muutos voi siten heijastua laajasti meren eliöstöön ja meriekosysteemin toimintaan.

Toisaalta makeaa vettä suosivat lajit voivat kasvattaa osuuttaan ja ottaa entistä suuremman vastuun meren toiminnoista. Esimerkiksi eräät vesikasvit, kuten ahvenvita, leviävät luultavasti nykyistä laajemmalle.

Myös särkikalat pystyvät lisääntymään ja kasvattamaan poikasiaan laajemmalla alueella. Niistä monet kutevat nykyisin vain Itämeren makeavetisimmissä lahdenperukoissa. Saaristomme saattavat siis tulevaisuudessa ”särkeistyä”.

Ilmastonmuutokseen kannattaa valmistautua ajoissa

Ilmastonmuutoksen hidastaminen ja lieventäminen on koko ihmiskunnan välttämätön tehtävä. Tärkeää on myös toimia paikallisesti ja varautua muutokseen. Itämerellä pitää ennen kaikkea vähentää ravinnekuormitusta ja lieventää rehevöitymistä. Tämä on tärkeää, koska ilmastonmuutos lisää väistämättä ravinnevalumia.

Ihmisen mittapuulla ilmastonmuutos etenee hitaasti, mutta luonnon kannalta muutos on äärimmäisen nopea. Näkyviä vaikutuksia Itämeren tilaan odotetaan kymmenien tai ehkä sadan vuoden päästä. Meren hyväksi voidaan ja pitää kuitenkin toimia jo nyt.