Merenpohjasta löytyy hyviä bioindikaattoreita

Monista paikallaan pysyvistä pohjaeläinlajeista voidaan mitata merenpohjan haitta-aineiden määrää ja vaikutuksia ravintoketjuun. Surviaissääsket ovat eräs käytetyimmistä bioindikaattoreista merenpohjan tutkimuksissa.

Jotkut surviaissääskilajit kestävät hyvin jätevesikuormitusta. Näiden lajien toukista voidaan mitata morfologisia epämuodostumia. Epämuodostumia käytetään populaatioiden terveydentilan ja pohja-aineksen haitallisuuden arvioinnissa. 

Epämuodostuneet toukat voivat mm. kasvaa hitaammin. Niiden aikuistuminen saattaa myös epäonnistua useammin kuin terveillä toukilla. 

Eliöistä tutkitaan biomarkkereita, joista seurataan ympäristön muutoksia

Biomarkkerit ovat ominaisuuksia, jotka ilmentävät eliön biologisen tilan muutosta. Niitä voivat olla esimerkiksi molekyylit, solut, eliöt, proteiinit ja hormonit. 

Suomen rannikkoalueilla on tutkittu laajasti simpukoiden käyttöä bioindikaattorina. Sekä luonnosta kerättyjen sini- ja liejusimpukoiden että häkeissä kohdealueille istutettujen sinisimpukkojen biomarkkereissa on mitattu vaihtelua. Tämä vaihtelu on usein ollut yhteydessä niiden pehmytkudoksesta mitattuihin haitallisten aineiden pitoisuuksiin.

Biomarkkereita on mitattu myös kaloista

Biomarkkereita on Suomen merialueilla mitattu myös kaloista. Eri merialueiden haitallisten aineiden vaikutusten tasoa voidaan vertailla tällä tavoin. 

Esimerkiksi Suomenlahdella on silakoiden verisoluissa todettu huomattavan korkeita, perimämyrkyllisyyttä ilmentäviä mikrotumatiheyksiä. Suomenlahden lohissa on todettu korkeampaa vierasaineiden biomarkkerivastetta verrattuna Selkämeren yksilöihin. Suomenlahden lohista on mitattu myös Selkämerta enemmän dioksiineja ja PCB-yhdisteitä.

Haitallisten aineiden vaikutuksiin puuttuminen aikaisessa vaiheessa on vaikeaa

Haitallisten aineiden vaikutukset Suomen merialueen ekosysteemin eri tasoilla tunnetaan huonosti. Tämä on seurausta siitä, että haitallisten aineiden vaikutuksia ei ole seurattu systemaattisesti riittävän laajasti. 

Biomarkkereiden kaltaisten ”aikaisten hälytysmittareiden” puuttuminen vaikeuttaa meriympäristössä tapahtuvien, haitallisista aineista johtuvien muutosten nopeaa havainnointia. Seurausvaikutukset saattavat tällöin kehittyä vakaviksi, ennen kuin niistä on saatu riittävästi tutkimustietoa tehokkaiden suojelu- ja rajoitustoimien käynnistämistä varten.