Sisällys
Itämeren vesi on suolaisuuden mukaan kerrostunutta murtovettä: makean veden ja runsassuolaisen valtameren veden sekoitusta. Itämeren veden suolaisuus on keskimäärin 7 promillea, kun se valtamerissä on 35 promillea.
Suolaista valtameren vettä tunkee Itämereen vain ahtaiden Tanskan salmien kautta, mutta runsaat jokivirtaamat ja runsaat sateet tuovat runsaasti makeaa vettä laajalta valuma-alueelta.
Itämeren suolaisuus vaihtelee paljon alueittain, saman tapaan kuin valtamerten jokisuistoissa. Tanskan salmissa pintavden suolaisuus on noin 20, mutta laskee vaiheittain siirryttäessä pohjoiseen: Suomenlahdella suolaisuus on 3-0 ja Pohjanlahdella 2-0.
Itämeren koko vesimäärä vaihtuminen kestää noin 30-50 vuotta.
Vain harvoin Itämereen tunkee lyhyessä ajassa erittäin suuri määrä valtameren vettä. Kun niin tapahtuu, Itämereen työntyy satoja tuhansia litroja hapekasta Pohjanmeren vettä. Valtameren vesi on suolaisempaa ja raskaampaa kuin vähäsuolainen murtovesi ja etenee siksi pitkin Itämeren pohjaa, altaasta toiseen.
Kun Pohjanmeren hapekas vesi työntyy eteenpäin pitkin Itämeren altaan pohjaa, varsinaisen Itämeren syvät pohjat saavat lisää happea. Sen sijaan Suomenlahden pohjilla hapen määrä vähenee ja veden suolaisuuskerrostuneisuus vahvistuu, kun suolavesipulssi työntää sinne varsinaisen Itämeren vanhaa vähähappista syvävettä.
Pohjanmereltä aika ajoin työntyvä suolapulssi ylläpitää Itämeren suolaisuutta, ja siksi Itämeri pysyy murtovesialtaana.
Itämeren vesi kerrostuu tiheyden mukaan. Vähäsuolainen vesi muodostaa kevyemmän pintakerroksen. Pohjaa kohti veden suolaisuus ja tiheys kasvavat. Suolaisin vesi on tiheintä eli raskainta ja painuu pohjalle.
Suolaisuuden harppauskerroksessa, halokliinissa, suolaisuus kasvaa nopeasti syvyyssuunnassa pohjaa päin. Voimakas halokliini estää vesikerrosten sekoittumisen. Se muodostaa ikään kuin lattian, joka estää hapekasta pintavettä sekoittumasta alusveteen edes syys- ja talvimyrskyjen aikana.
Suolainen vesi on makeaa vettä raskaampaa ja painuu meren pohjalle. Vähäsuolaisempi vesi muodostaa pintakerroksen.
Varsinaisella Itämerellä on pysyvä halokliini noin 70 metrissä. Suomen merialueen eri osien suolaisuuskerrostuneisuus vaihtelee sen mukaan kuinka helposti varsinaisen Itämeren vettä pääsee virtaamaan alueelle. Pohjanlahti on hyvin vähäsuolainen eikä sinne käytännössä muodostu halokliinia. Sen sijaan Suomenlahdelle muodostuu aika ajoin halokliini, kun varsinaisen Itämeren syvävesi virtaa alueen syvänteiden pohjille.
Veden kerrostuneisuus vaikuttaa pohjanläheisen veden happipitoisuuteen, koska voimakas halokliini estää hapekasta pinnanläheistä vettä sekoittumasta pohjanläheiseen veteen. Pohjille vajoava eloperäinen aines voi kuluttaa hajotessaan hapen kokonaan loppuun, jos alueelle ei pääse virtaamaan mistään uutta hapekasta vettä.