Roskaantumista seurataan tutkimalla rannoilta löytyviä roskia

Meren roskaantumisen indikaattorina käytetään rantaroskien määrää ja laatua. Rantaroskia havainnoidaan erilaisilta rannoilta ja eri puolilta Suomen rannikkoa


Rantaroskan indikaattori perustuu kansalaisjärjestöjen havainnointiverkostoon. Siinä havainnoidaan roskien määrää UNEPin kehittämällä menetelmällä. Menetelmässä kerätään kaikki yli 2,5 cm:n kokoiset roskat. Kerätyt roskat lajitellaan materiaaleittain ja roskien kappalemäärät arvioidaan.

Rantaroskia kerätään erilaisilta rannoilta: kaupunkirannoilta sekä puoliurbaaneilta ja luonnontilaisilta rannoilta. Keräyskohteet kattavat löyhästi Suomen rannikkoalueen Kotkasta Kalajoelle. Jokaisella merialueella, Merenkurkkua lukuun ottama, on vähintään yksi keräyskohde.

Roskaantumisen indikaattori ei vielä osoita selvää kehityssuuntaa

Rantaroskia on kerätty järjestelmällisesti vuodesta 2012 lähtien. Seuranta-aika on toistaiseksi niin lyhyt, ettei seuranta osoita selkeää kehityssuuntaa roskaantumiselle. Roskaantuminen oli myös jo paisunut mittavaksi ennen kuin seuranta aloitettiin, mikä osaltaan selittää sen, ettei selvää kehityssuuntaa näy.

Meren roskaantumisella ei ole toistaiseksi käytössä muita indikaattoreita kuin rantaroskien määrä. Mikroroskia seurataan lisäksi ottamalla vedestä mikroroskanäytteitä.

Löydät alta roskaantumisen indikaattorin. Sen nimeä klikkaamalla pääset tutustumaan indikaattoriin sekä katsomaan sen tuloksia.

Rantaroskan määrä ja laatu (pdf)