Monet toimijat vaalivat merellisen kulttuuriperinnön säilymistä

Merellisen kulttuuriperinnön käsite on laaja. Siihen sisältyy sekä rakennettua että arkeologista kulttuuriperintöä niin maassa kuin vedenpinnan alla. Aiheen laajuudesta johtuen alalla toimii monia erilaisia osaajia arkkitehdeistä rakennuskonservaattoreihin ja arkeologeista meriarkeologeihin.


Eri alojen osaajat edistävät kukin alansa erikoisosaamisen mukaan kulttuuriperinnön säilyttämistä, tutkimusta, tiedonjakamista ja tietoisuuden lisäämistä. Perustuslain (731/1999) mukaan kulttuuriympäristön vaaliminen kuuluu kaikille.

Museovirastolla on vetovastuu merellisen kulttuuriperintöalan toiminnasta

Museovirasto on Suomessa merkittävä kulttuuriperintöalan toimija, joka työskentelee kaikilla Suomen meri- ja vesistöalueilla. Museoviraston Kulttuuriympäristöpalvelut-osasto vastaa yhdessä alueellisten vastuumuseoiden kanssa merelliseen kulttuuriperintöön liittyvistä asiantuntija- ja viranomaistehtävistä.

Osasto on osallinen alueidenkäytön suunnittelussa, kuten kaavoituksessa, ja toimii asiantuntijana suojelukysymyksissä ja suojeltujen rakennusten restauroinnin ohjauksessa. Tavoitteena on lisäksi tuottaa tietoa kulttuuriympäristöstä ja sen suojelusta, arvoista ja mahdollisuuksista erilaisten hankkeiden avulla.

Museovirasto organisoi ja valvoo suojelun edellyttämiä arkeologisia tutkimuksia sekä myöntää tutkimuslupia arkeologisiin kaivauksiin. 

Museoviraston meriarkeologit ja alus Wellamo merellä kenttätöissä.

Meriarkeologit tarkastavat uusia löytöjä ja seuraavat tunnettuja kohteita

Kulttuuriympäristöpalvelut-osastolla toimii meriarkeologien tiimi, joka tekee vedenalaisia kenttätöitä kaikkialla Suomessa. Tehtäviin kuuluvat uusien löytöjen tarkistaminen ja ennestään tunnettujen kohteiden seuranta. Löydöt ovat usein historiallisia laivanhylkyjä.

Tutkimushankkeet yhteistyössä eri toimijoiden kanssa ovat arkipäivää. Meriarkeologien tiimi osallistuu myös kansainväliseen toimintaan erilaisissa hankkeissa.

Vrouw Marian hylyn tutkimuksissa mukana olleiden toimijoiden tukialuksia Borstön satamassa.

Yhteistyötä tehdään useiden merellisten toimijoiden kanssa

Meriarkeologian alalla yksityiset konsultit ovat nykyisin tärkeitä tiedon tuottajia. Vesirakennushankkeiden ja vesialueiden kaavoituksen vastuutahot tilaavat heiltä tarvittaessa vedenalaisen kulttuuriperinnön inventointeja ja tutkimuksia. Museovirasto ylläpitää listaa alan toimijoista ja neuvoo tarpeen mukaan meriarkeologisten töiden tilaamisessa.

Myös hylyistä kiinnostuneet harrastajasukeltajat ja Suomen meriarkeologinen seura tuottavat vedenalaisen kulttuuriperinnön tietoa. Merelliseen kulttuuriperintöön ja etenkin meriarkeologiaan liittyvä harrastaminen on Suomessa aktiivista. Museoviraston tavoitteena on, että harrastajat kunnioittavat vedenalaisia muinaisjäännöksiä ja niiden sisältämää tietoa ja haluavat omalla toiminnallaan vaikuttaa kohteiden säilymiseen.

Kulttuuriperintötietoa tuottavat myös merialueilla toimivat laitokset, kuten Väylä, eli entinen Liikennevirasto, joka teettää laajoja merenpohjan kartoituksia, Metsähallitus sekä Rajavartiolaitokseen kuuluvat Suomenlahden ja Länsi-Suomen merivartiostot. Merivartiostot myös valvovat rauhoitettuja hylkyjä muun työnsä ohella. Kaikki edellä mainitut toimijat ovat Museoviraston sidosryhmiä ja yhteistyökumppaneita.

Helsingin yliopistolla on meriarkeologian apulaisprofessuuri

Meriarkeologian uusin apulaisprofessori aloitti työnsä syksyllä 2018 Helsingin yliopistossa. Jatkossa Kulttuurien tutkimus -tieteenalalla järjestettäneen myös meriarkeologiaa koskevia kursseja. Myös Helsingin yliopisto on Museoviraston yhteistyökumppani.

Viralliset tahot sekä harrastajat edistävät merellisen kulttuuriperinnön suojelua

Museovirasto edistää rakennetun merellisen kulttuuriperinnön suojelua, kestävää korjaamista, hoitoa ja käyttöä yhdessä maakuntamuseoiden, merimuseoiden, Metsähallituksen, Väylän, Puolustusvoimien, ympäristöviranomaisten ja eri yhdistysten kanssa. Yhdistykset ja yksityiset kansalaiset tekevät arvokasta työtä merellisen rakennusperinnön ja perinnealusten säilyttämiseksi.

Uudenkaupungin edustalla sijaitsevan Suomen vanhimman tunnusmajakan eli Lyökin pookin kunnostusta Ulkosaariyhdistys ry:n toimesta.

 Tutustu alan toimijoihin!