Aranda on merellä noin 100 päivää vuodesta

Arandalla tehdään vuosittain neljä pidempää seurantamatkaa. Seurantamatkat ovat osa Itämeren suojelukomissio (HELCOM) koordinoimaa Itämeren seurantaohjelmaa. Näiden matkojen lisäksi aluksella tehdään lyhyempiä tutkimusmatkoja.


Aranda on merellä noin 100 päivää vuodesta. Tutkimusmatkat kestävät muutamasta päivästä jopa viikkoon tai kahteen. Työtä laivalla tehdään kahdessa vuorossa, keskimäärin 12 tuntia päivässä. Aluksella on muun muassa keittiö, kuntosali, kirjasto ja sauna.

Taivasankkuri pitää aluksen paikallaan näytteenoton aikana

Työ Arandalla tehdään niin auringonpaisteessa kuin tuiskussa. Arandan ohjailtavuus on mitoitettu vastaamaan tutkimustyön haastavia vaatimuksia. Esimerkiksi taivasankkuri, eli DGPS-järjestelmä, on yhdistetty laivan ohjailujärjestelmään.Taivasankkurin automatiikan avulla alusta pystytään pitämään havaintoasemilla tarkasti halutulla paikalla metrin tarkkuudella kovassakin tuulessa.

Aranda on polaaritutkimusalus ja Itämerellä tehdään tutkimusmatkoja ympäri vuoden. Napa-alueille suuntautuvat tutkimusmatkat pitää tehdä keväällä, kesällä tai syksyllä, sillä silloin merijää on riittävän ohuita. Polaarialueiden merijäät voivat talvisin olla jopa 7 metrin paksuisia, mikä on liikaa jäänmurtajillekin.

Laivan kannella on sini-vihreä aaltopoiju, jota kunnostetaan. Laivan kaiteet ovat täynnä valkoisia, hohkaavan kylmiä jääpuikkoja.  Sukeltaja kurkistaa merenpohjakasvillisuuden keskeltä.

Aranda on ympäristöystävällinen merenkulkija

Aranda kerää tietoa merenkulun vihreyden optimoinnista. Aluksen ajaessa pystytään tarkastelemaan päästöjä ja polttoaineen kulutusta samanaikaisesti. Tämä kertoo tarkasti, millainen ajo merellä on ympäristöystävällistä.

Arandan voimansiirto on kokonaan sähköinen, jolla pystytään varmistamaan tutkimusaluksille tarpeellinen hiljainen ajo. Aluksella voidaan kulkea lyhyitä matkoja pelkästään akkusähköllä, jolloin saadaan aluksen aiheuttama melu minimoitua.