Ilmastonmuutos vaikuttaa vääjäämättä Itämereen

Ilmastonmuutos tekee Pohjolan talvista lämpimämpiä ja sateisempia. Itämeren ennustetaan muuttuvan melko lämpimäksi ja vähäjäisemmäksi, ja myös meren suolapitoisuus pienenee entisestään. Tällaista merta ei ole nykyisin missään päin maailmaa – eikä ehkä ole koskaan ollutkaan. Itämeren alueen asukkaat ja luonto ovat uuden tilanteen edessä.

---

Ilmastonmuutoksen kaikkia vaikutuksia Itämereen ja sen meriluontoon ei vielä tiedetä. Todennäköistä on, että meri muuttuu rehevämmäksi. Tähän kehityskulkuun voimme vielä vaikuttaa.

Talvisateet lisääntyvät ja merivesi makeutuu

Sateiden määrä vaihtelee Itämeren alueella sekä vuodenajoittain että alueittain. Sadanta on kuitenkin lisääntynyt talvisin ja keväisin 1900-luvun puolivälin jälkeen. Tämän arvioidaan johtuvan ilmastonmuutoksesta.

Sateiden lisääntyessä kasvaa jokien mereen kuljettama vesimäärä. Joet tuovat mereen suolatonta vettä, joten virtaamien muutoksilla on vaikutusta meren suolapitoisuuteen. Jokien vuosivirtaamat ovat kasvaneet niin Suomessa kuin muissakin Pohjoismaissa. Sen sijaan Itämeren eteläisissä ja itäisissä rantavaltiossa vuotuinen virtaama on vähentynyt.

Sateiden lisääntyessä Itämeri makeutuu. Pohjoisella Itämerellä pintaveden suolapitoisuus on nykyisin 5–7 promillea, ja sen odotetaan pienenevän promillen tai kaksi. Myös Suomenlahdella ja Pohjanlahdella suolapitoisuus vähenee entisestään.

Veden lämmetessä jääpeite kutistuu

Itämeren suolaisuutta ja lämpötilaa on seurattu vuosikymmenien ajan. Mittaukset osoittavat, että avomerialueilla veden lämpötila on noussut keskimäärin yli kaksi astetta vuosien 1980 – 2023 välillä.

Ilmastonmuutoksen vaikutukset näkyvät voimakkaimmin Pohjoisella Itämerellä. Siellä veden pintalämpötilan arvioidaan nousevan 2–4 astetta vuoteen 2100 mennessä. Samalla jääpeitteinen aika lyhenee 1–2 kuukautta, ja talven laajin jääpeite supistuu puoleen nykyisestä.

Kun jäätä on vähemmän, vesi sekoittuu kovilla tuulilla syvemmälle. Tämä voi ehkäistä talvisia happikatoja. Toisaalta monet kemialliset ja biologiset prosessit kiihtyvät meren lämmetessä, mikä voimistaa sekä hapenkulutusta että ympäristömyrkkyjen vaikutuksia. Myös meriveden kerrostuneisuus voimistuu, kun veden suolaisuus vähenee ja lämpötila nousee. Voimakkaat vesikerrokset sekoittuvat keskenään heikommin, jolloin happikato ja muut meren ongelmat voivat paheta.

Vedenpinta nousee ja ääri-ilmiöt lisääntyvät

Mantereiden jäätiköiden sulaminen ja meriveden lämpölaajeneminen nostavat vedenpintaa myös Itämerellä. Tämä voimistaa tulvia.

Vedenkorkeuden nousua kuitenkin kompensoi Suomen rannikoilla maankohoaminen. Pohjanlahdella maankohoaminen kumoaa vielä useita vuosikymmeniä merenpinnan nousun. Suomenlahdella keskimääräinen vedenkorkeus sen sijaan nousee. Tämä on otettava huomioon yhdyskuntasuunnittelussa.

Rehevöityminen on ilmastonmuutoksen vakavin seuraus

Lisääntyvät talvisateet huuhtovat mereen entistä enemmän ravinteita maalta. Tämä voimistaa kasviplanktonin kasvua. Planktonlevien lisääntyessä meressä olevan eloperäisen aineen määrä kasvaa, mikä kiihdyttää hajottajien toimintaa. Merenpohjan happivarannot kuluvat entistä nopeammin loppuun.

Jos happi loppuu, pohja-ainekseen sitoutunut fosfori vapautuu takaisin veteen. Silloin meren rehevöityminen voimistuu entisestään, ja sinilevälauttojen riski lisääntyy ainakin Itämeren pääaltaassa, Suomenlahdella ja Saaristomerellä. Perämerellä tilanne on hieman toinen: siellä voimakas bakteerituotanto kuluttaa ravinteita ja hillitsee planktonlevien kasvua.

Meren elinolot ja ravintoverkko muuttuvat

Itämeren elinolojen muutos heijastuu meren elämään. Lämpimästä pitävät eliölajit runsastuvat ja levittäytyvät pohjoiseen, kun taas viileää vettä suosivat lajit vähenevät. Meriveden makeutuessa järvilajit lisääntyvät ja merilajit taantuvat. Jääpeitteen muutokset vaikuttavat myös meren keväiseen ja kesäiseen ravinnetilanteeseen ja sitä kautta kasviplanktoniin ja sen lajistoon.

Vaikutusketjut ovat mutkikkaita. Lajit eivät reagoi pelkästään suoraan ympäristömuutoksiin vaan myös toisiin lajeihin ja niiden aiheuttamiin muutoksiin. Itämereen voi myös tulla lisää vieraslajeja muilta meriltä ja sisävesiltä. Koko ravintoverkko saattaa muuttua ennakoimattomasti.

Jotkin lajit katoavat, toiset vahvistavat asemaansa

Jääpeitteen väheneminen tai häviäminen vaikeuttaa ratkaisevasti itämerennorpan ja siian lisääntymistä. Suolaisuuden lasku voi hävittää Suomen rannikolta tyystin joitakin lajeja, esimerkiksi meriajokkaan. Myös rakkohaurun ja sinisimpukan levinneisyys luultavasti supistuu.

Meriajokas, rakkohauru ja sinisimpukka ovat niin sanottuja avainlajeja: ne tarjoavat elinympäristön tai ravintoa monelle muulle Itämeren lajille. Muutos voi siten heijastua laajasti meren eliöstöön ja meriekosysteemin toimintaan.

Toisaalta makeaa vettä suosivat lajit voivat kasvattaa osuuttaan ja ottaa entistä suuremman vastuun meren toiminnoista. Esimerkiksi eräät vesikasvit, kuten ahvenvita, leviävät luultavasti nykyistä laajemmalle.

Myös särkikalat pystyvät lisääntymään ja kasvattamaan poikasiaan laajemmalla alueella. Niistä monet kutevat nykyisin vain Itämeren makeavetisimmissä lahdenperukoissa. Saaristomme saattavat siis tulevaisuudessa ”särkeistyä”.

Meren lisääntyvä hiilidioksidin sitominen voi johtaa meren happamoitumiseen. Tämä yhdessä lämpöolojen muutosten ja liikakalastuksen kanssa voi vaarantaa Itämeren kalantuotantoa. Kalakantojen ohella muutokset vaikuttavat koko meriekosysteemiin.

Ilmastonmuutokseen kannattaa valmistautua ajoissa

Ilmastonmuutoksen hidastaminen ja lieventäminen on koko ihmiskunnan välttämätön tehtävä. Tärkeää on myös toimia paikallisesti ja varautua muutokseen. Itämerellä pitää ennen kaikkea vähentää ravinnekuormitusta ja lieventää rehevöitymistä. Tämä on tärkeää, koska ilmastonmuutos lisää väistämättä ravinnevalumia.

Ihmisen mittapuulla ilmastonmuutos etenee hitaasti, mutta luonnon kannalta muutos on äärimmäisen nopea. Näkyviä vaikutuksia Itämeren tilaan odotetaan kymmenien tai ehkä sadan vuoden päästä. Meren hyväksi voidaan ja pitää kuitenkin toimia jo nyt.

Lue seuraavaksi

Asiantuntijan kynästä