Merirakentaminen ja ruoppaus
Rakentaminen ja ruoppaus vaurioittavat meriluontoa
Merenpohjaan kohdistuva toiminta aiheuttaa monenlaisia haittoja meriluonnolle. Rakentaminen, ruoppaus ja merihiekan nosto tuhoavat elinympäristöjä. Ne voivat myös samentaa vettä sekä vapauttaa sedimentteihin hautautuneita haitallisia aineita.
Itämeren ympäristön tiheä asutus ja nopea yhteiskuntakehitys aiheuttavat rannikko- ja merialueille käyttöpaineita. Rakennusmaan kova kysyntä lisää rannoille rakentamista sekä rantojen pengerrystä ja merentäyttöä. Myös avomeren käyttö lisääntyy. Sinne linjataan laivaväyliä sekä suunnitellaan tuulipuistoja. Meren pohjaan lasketaan pitkiä kaapeleita ja putkia, ja merestä nostetaan merihiekkaa. Kaikki nämä toimet rasittavat meriympäristöä.
Osa merenpohjan muokkaustarpeesta johtuu luontaisista kehityskuluista. Maankohoaminen ja jokien tuoma aines madaltavat rannikkovesiä, minkä vuoksi väyliä ja satamia on ruopattava toistuvasti. Ruoppauksesta haetaan myös ratkaisua mökkirantojen ja huviveneiden kulkureittien ylläpitoon.
Samennuspilvet heikentävät veden laatua ja aiheuttavat laskeumia
Ruoppaus, merihiekan nosto ja ruopatun aineksen läjitys vapauttavat veteen merenpohjan hienojakoista kiintoainesta. Kiintoaines heikentää veden laatua ja muodostaa samennuspilviä. Vaikutusten laajuus vaihtelee alueen virtausolojen ja sedimentin laadun mukaan.
Samennuspilvet varjostavat merenpohjaa. Valoa vaativat kasvit ja levät taantuvat, mikä voi heijastua koko eliöyhteisön rakenteeseen. Kun kiintoaines lopulta laskeutuu pohjaan, se saattaa tukahduttaa pohjan kasvi- ja leväyhteisöjä ja peittää alleen kalojen lisääntymisalueita. Myös ravintoa vedestä siivilöivät simpukat kärsivät merenpohjan liettymisestä.
Laskeutuvan kiintoaineksen aiheuttama liettyminen on erityisen vahingollista tietyille herkille luontotyypeille, kuten riuttojen levä- ja sinisimpukkapohjille.
Ruoppaus voi levittää sedimenttiin hautautuneita haitallisia aineita
Ruoppaus saattaa myös laittaa liikkeelle merenpohjaan hautautuneita haitallisia aineita, joita on kertynyt Itämeren pohjasedimenttiin vuosikymmenten saatossa. Haitallisia aineita löytyy koko Itämeren alueelta, mutta eniten rannikon teollisuuslaitosten ja satamien tuntumasta sekä kaupunkien edustoilta.
Kun Nevanlahdella tehtiin vuosina 2006–2008 suuria rakennustöitä, hienoaineista ja niihin sitoutuneita haitta-aineita kulkeutui Suomenlahdelle jopa kymmenien kilometrien päähän rannikosta.
Sukhacheva ja Orlova, 2014; Ryabchuk et al., 2016.
Sukhacheva ja Orlova, 2014; Ryabchuk et al., 2016.
Sukhacheva ja Orlova, 2014; Ryabchuk et al., 2016.
Tiedot sedimenttien haitallisista aineista ovat usein puutteellisia
Itämeren pohjasedimenttien sisältämät haitalliset aineet tunnetaan yleistasolla melko hyvin. Tarkemmat tiedot saastuneimmista kohteista ovat kuitenkin usein puutteellisia. Ei tiedetä kovinkaan täsmällisesti, mitä aineita ja kuinka paljon sedimentteihin on hautautunut.
Tiedon puute voi aiheuttaa ikäviä yllätyksiä. Kun Vuosaaren satamaa alettiin ruopata keväällä 2003, työt jouduttiin nopeasti keskeyttämään meren pohjasta löytyneen myrkyllisen tributyylitinan (TBT) takia. Aine oli peräisin alueella toimineelta telakalta, jossa aluksista oli irrotettu vanhaa maalia hiekkapuhaltamalla. TBT-pitoiset sedimentit jouduttiin nostamaan pois ja stabiloimaan eli kiinteyttämään, ennen kuin töitä voitiin jatkaa.
Voimakkaat toimet tuhoavat kohdealueen elinympäristön
Merenpohjan ruoppaus ja merihiekan nosto ovat rajuja toimia, joka tuhoavat ruopatun alueen eliöstön ja altistavat merenpohjan eroosiolle. Toimien vaikutukset ovat yleensä pitkäaikaisia. Jos ruoppaus joudutaan toistamaan määrävälein, esimerkiksi väylän ylläpidon takia, elinympäristö ei yleensä ehdi palautua lainkaan. Sedimentin pintamateriaali saattaa myös vaihtua ruoppauksen jäljiltä, mikä vaikuttaa alueelle mahdollisesti kehittyvään eliöyhteisöön.
Ruoppaaminen muuttaa lisäksi merenpohjan muotoja. Tämä voi vaikuttaa suoraan eliöiden elinoloihin, mutta se voi myös muuttaa veden virtauksia. Esimerkiksi venereitin avaaminen merestä irti kuroutuvan lahden eli fladan suulle lisää meriveden virtausta suojaisaan fladaan, mikä voi pahimmillaan tuhota fladalle ominaisen kasvillisuuden.
Merenpohjan elinympäristöjä menetetään pysyvästi myös vesialueiden täyttämisen ja penkereiden rakentamisen vuoksi. Laitureiden ja merituulivoimaloiden rakenteiden sekä vedenalaisten putkien ja kaapeleiden alle jää niin ikään merenpohjaa. Uudet rakenteet voivat toisaalta toimia myös eräänlaisena keinotekoisena riuttana, josta jotkut eliölajit löytävät sopivan kiinnittymisalustan.
Vaikutusalueet suurimmat Suomenlahdella
Merenpohjaan kohdistuvien toimien vaikutusalue on Suomessa verrattain pieni suhteessa koko merialueeseen. Ruoppauksella ja rakentamisella voi kuitenkin olla iso paikallinen merkitys merenpohjan elinympäristöille.
Elinympäristöjä on menetetty eniten Suomenlahdella, erityisesti sen litoraalialueella eli sillä matalahkolla rantavyöhykkeellä, johon aallot vaikuttavat ja jossa valo riittää vesikasvien kasvuun. Suomenlahden litoraalivyöhykkeestä yli kaksi prosenttia on menetetty merirakentamisen ja ruoppauksen vuoksi.
Merenpohjaan kohdistuvien toimien vaikutusalue eri merialueilla. Pylväät kertovat elinympäristöjen menetyksen osuuden (%) merialueen pinta-alasta.
-
Lue myös tämäMerenpohjalle kerrostuu sedimenttejä
-
Lue myös tämäRaskasmetallit