Rehevöityminen vaikuttaa kaikkeen

Rehevöitymistä on jouduttu seuraamaan Itämerellä jo vuosikymmenten ajan, ja monet sen merkit ovat tulleet tutuiksi: Leväkukinnat ovat yleistyneet, vedet ovat samentuneet ja kalanpoikasille tärkeät rakkohaurukasvustot ovat korvautuneet rihmaleväkasvustoilla. Merentutkimus antaa tarkempaa tietoa siitä, miten rehevöityminen on edennyt ja millaisia vaikutuksia sillä on meriluonnolle.

Rehevöityminen lisää planktonmääriä

Rehevöitymisen näkyvimpiä seurauksia on kasviplanktonin runsastuminen. Rehevässä meressä on paljon ravinteita, joita hyödyntävät sekä mikroskooppisen pienet planktonlevät että sinilevät eli syanobakteerit, jotka niin ikään lukeutuvat kasviplanktoniin. Rehevöityminen suosii erityisesti tiettyjä kasviplanktonlajeja, kuten juuri sinileviä.

Kasviplanktonin määrää voidaan seurata mittaamalla vedestä a-klorofyllin pitoisuutta. Tätä klorofylliä on kaikissa yhteyttävissä eliöissä – siis myös planktonlevissä – ja sen määrä kertoo kasviplanktonin runsaudesta. Itämeren veden klorofyllipitoisuus on kasvanut Suomen kaikilla merialueilla 1970-luvulta lähtien. Vaikka kasvu pysähtyi 2000-luvulla ja kääntyi jopa laskuun Itäisellä Suomenlahdella, mikään Suomen merialue ei ole vielä saavuttanut klorofyllipitoisuudeltaan hyvää tilaa.

Vesi on aiempaa sameampaa

Kasviplanktonin runsastuminen tekee vedestä sameampaa. Veden kirkkauteen vaikuttavat toki myös muut asiat, kuten jokien tuomat savihiukkaset ja vettä värjäävä humus.

Suomen avomerialueilla näkösyvyys on pienentynyt merkittävästi sadan viime vuoden aikana. Perämerellä ja Selkämerellä veden samentuminen on tasaantunut 2000-luvulla, mutta Suomenlahdella ja Pohjoisella Itämerellä se on jatkunut. Toistaiseksi kaikki merialueet ovat huonossa tilassa näkösyvyyden osalta.

Sinilevät ja rihmalevät yleistyvät

Rehevöityneelle merelle ovat ominaisia sinilevien massaesiintymät eli niin sanotut sinileväkukinnat. Sinileväkukintoja esiintyy erityisesti Suomen eteläisillä ja lounaisilla merialueilla, ja niiden määrä ja laajuus on kasvanut 1990-luvun jälkeen. Vuotuiset vaihtelut ovat kuitenkin suuria, koska sinilevien massaesiintymiin vaikuttavat ravinteiden ohella myös sääolot. Voimakkaimpia sinileväkukintoja on lämpiminä ja aurinkoisina kesinä, ja niitä havaitaan eniten tyynellä säällä, jolloin sinilevä nousee pintaan.

Veden ravinnepitoisuuden kasvaessa paksut rihmalevämatot runsastuvat rannoilla ja kalliorantojen pohja limoittuu. Syvemmällä elävät rakkohaurut ja meriajokkaat taas kärsivät valon puutteesta, koska päällyslevät peittävät niiden pinnan ja vesi on sameaa. Kun rakkohaurun ja meriajokkaan määrä vähenee, niiden lomassa elävä monipuolinen lajisto köyhtyy.

Rehevöityneillä pehmeäpohjaisilla rannoilla järviruoko valtaa alaa. Sen levittäytymistä auttaa myös se, etteivät lehmät ja lampaat enää laidunna rannoilla. Järviruokokasvustot syrjäyttävät muita lajeja, ja näin rantaluonnon monimuotoisuus vähenee.

Rehevöityminen muuttaa ravintoverkkoa

Ravintoverkolla kuvataan sitä, miten eri eliölajit linkittyvät toisiinsa. Samalla se kertoo, miten aine ja energia liikkuvat ekosysteemissä.

Ravintoverkon alimmalla tasolla ovat perustuottajat, kuten kasviplankton sekä rannoilla kasvavat isokokoisemmat levät ja vesikasvit. Ne yhteyttävät ja luovat näin pohjan koko ravintoverkolle. Kasviplanktonyhteisö, joka sisältää runsaasti hyvälaatuisia ravintoleviä, tuottaa laadukasta eläinplanktonravintoa kaloille ja mahdollistaa suotuisan kalakannan.

Meren rehevöityessä kasviplanktonin määrä kasvaa, jolloin myös eläinplankton runsastuu. Rehevöityminen muuttaa kuitenkin myös kasviplanktonin lajistoa. Tämä taas merkitsee, että eläinplanktonille on tarjolla aiempaa huonolaatuisempaa ravintoa. Niinpä eläinplanktonissa lisääntyvät pienikokoiset lajit kuten ripsieläimet, rataseläimet ja pienet vesikirput. Tällöin suuri osa kasviplanktonista jää syömättä ja vajoaa pohjalle.

Pohjalla hajotustoiminta kiihtyy, mikä kuluttaa pohjan happivarantoja. Hapettomilta pohjilta katoavat pohjaeläimet. Hapettomista pohjista vapautuu myös fosfaattiravinteita, jotka päätyvät uudelleen kiertoon. Tätä kutsutaan sisäiseksi kuormitukseksi.

Eläinplanktonin pieneneminen ja veden sameneminen näkyy kalakannoissa. Särkikalat runsastuvat, koska niiden poikaset löytävät sameassa vedessä ruokaa muita kalalajeja paremmin. Myös kuha hyötyy rehevöitymisestä. Hauki ja ahven sen sijaan kärsivät. Niiden on vaikeampi saalistaa sameassa vedessä. Rehevöityminen haittaa myös pohjalla elävää kampelaa.