Kallakarien kalastajatukikohta, Kalajoki
Kallankarien kalastajakylät omaavat erityislaatuisen itsehallinnon
Maa- ja Ulkokallan pienet luodot muodostavat Kallankarien kalastajayhteisön Kalajoen ulkosaaristossa Perämerellä. Ne ovat syrjäinen kolkka, jossa elämä on verkkaista ja rytmin määrää meri.
Luodot paljastuivat merestä maankohoamisen seurauksena 1400-luvulla, jonka jälkeen kalastajat ja hylkeenpyytäjät ottivat ne tukikohdakseen. Vuosisatojen kuluessa Kallakareille muodostui tiivis kyläasutus. Ne olivat 1900-luvulle asti yksiä Perämeren tärkeimmistä silakanpyyntipaikoista.
Kallankarien erikoisuus on niiden itsemääräämisoikeus, jonka Ruotsin kuningas myönsi saarille vuonna 1771. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että saarelaiset kokoontuvat vuosittaisiin karikokouksiin päättämään itse saaren asioista.
Kansallisarkisto
Kansallisarkisto
Kansallisarkisto
Maakalla on kalastajien ja kesämökkiläisten tukikohta
Maakalla sijaitsee lähempänä mannerta ja on ollut Ulkokallaa tiiviimmin asuttu. Parhaillaan siellä on majaillut kalastajia jopa 70 venekunnan verran. Kylä kasvoi niin suureksi, että sinne rakennettiin myös pieni kappeli vuonna 1680. Kirkko uusittiin vuonna 1779. Hienosti säilyneenä se on yhä yksi saaren päänähtävyyksistä. Kirkon viereen tehtiin kelloteline ja pieni pappilarakennus 1780-luvulla.
Saari toimii edelleen kalastajien ja kesämökkiläisten tukikohtana, jossa eletään vanhoja perinteitä kunnioittaen. Luodon kasvillisuus on niukkaa, mutta monet eri lintulajit pysähtyvät saarella muuttomatkallaan ja rakentavat pesänsä karin kallioille ja kivien suojaan. Ympäristön vesistöissä elävät hylkeet ja norpat.
Karun kauniilla Ulkokallalla ei asu enää vakituisia asukkaita
Ulkokalla sijaitsee noin neljä kilometriä Maakallasta luoteeseen. Luoto on pieni, karu, puuton ja vaikeasti lähestyttävä vedenalaisten kivikoiden ja kapean satamaväylän takia. Pahimpien säiden aikaan saarelle saatettiin aikoinaan joutua jopa kolmeksi kuukaudeksi eristyksiin.
Ulkokalla on Maakallan tapaan majoittanut kalastajaperheitä jo vuosisatojen ajan. Vuodesta 1856 eteenpäin saaren kalastajille myönnettiin lupa pitää saaressa merkkitulta, jotta kalastajat osaisivat palata mereltä takaisin kotiin. Oikea valomajakka rakennettiin saarelle vuonna 1872. Samaan aikaan kalastajien harmaiden mökkien keskelle kohosivat majakan henkilökunnan asuintalot.
Majakanvartijat asuivat saarella vuoteen 1974 saakka, jolloin majakka automatisoitiin. Modernin sävyn saaren nykyiseen ilmeeseen tuovat 1900-luvulla rakennetut sumusireeni, teräsmastot ja aurinkopaneelit. Osa saaren rakennuksista on kunnostettu matkailukäyttöön ja vain kourallinen vanhoja kalastajien mökkejä on säilynyt. Ulkoluodolla ei asu enää kukaan pysyvästi.
Ulkokallan majakkamestarin vaiherikas ruuanhakureissu
Ulkokallan majakkamestarina toimi 1920-luvun alussa Frans Korpela. Eräänä työpäivänään hän tarkasteli majakan henkilökunnan käytettävissä olevia ruokavarastoja; niillä ei pärjättäisi koko lopputalven yli. Hän päätti lähteä mantereelle jäätä pitkin hakemaan täydennystä lopputalven varalle.
Ulkokallan majakkasaarelta oli pitkä matka jalkaisin mantereelle, noin 16 kilometriä. Frans taittoi taivalta nopeasti ja oli päässyt jo aivan lähelle mannerta, kun yhtäkkiä jäät lähtivät ryskyen liikkeelle hänen allaan. Hän kääntyi ja lähti kiireesti takaisin majakkasaarta kohti, mutta sekään ei onnistunut. Jää halkeili lautoiksi hänen ympärillään, eikä auttanut kuin jäädä paikalleen. Omatoiminen majakkamestari kyhäsi jääpaloista suojan ja jäi toiveikkaana odottamaan, että tuuli puhaltaisi hänet rantaan.
Frans värjötteli kylmällä lautallaan kolme vuorokautta, kunnes tuuli viimein kuljetti hänet lähelle Hailuodon rantaa. Hän näki rannalla muutaman ihmisen ja yritti viittilöidä heille, mutta turhaan, sillä nämä olivat vielä huutomatkan ulkopuolella. Hänen epäonnekseen tuulikin kääntyi ja alkoi kuljettaa häntä kauemmas rannasta. Pettyneenä Frans joutui värjöttelemään pienenevällä jäälautallaan vielä kaksi pitkää vuorokautta. Lopulta hän ajautui kotikaupunkinsa Raahen rantaan ja pääsi kuivalle maalle ajelehdittuaan viisi päivää. Helpottuneena ja paleltunein varpain hän kiiruhti kotiinsa perheensä luo.
Alkuperäinen tarina Seppo Laurell, Suomen Majakat 1999.
Miksi ja miten tätä kohdetta suojellaan?
Merkittävät vuodet
1680
Kirkko rakennetaan
1771
Saaret saivat itsehallinnon
1872
Ulkokallan valomajakka rakennetaan
1974
Majakka automatisoidaan
Ainutlaatuisen itsehallinnon, pitkän historian ja hyvin säilyneiden kyläyhteisöjen vuoksi Museovirasto on määritellyt Kallankarien kalastajatukikohdat valtakunnallisesti merkittäviksi rakennetuiksi kulttuuriympäristöiksi. Lisäksi Ulkokallan majakkayhdyskunta on historiallinen kohde, jonka rakennuskanta heijastelee toisen maailmansodan jälkeistä aikaa.
Lue lisää Kallakareista rakennetun kulttuuriympäristön sivuilta.(siirryt toiseen palveluun)
Maakallan kirkkorakennus on suojeltu kirkkolailla. Kirkko on hyvin säilynyt esimerkki 1700-luvun puukirkkoarkkitehtuurista. Lue lisää Maakallan kirkosta Kalajoen seurakunnan sivuilta!(siirryt toiseen palveluun)
Maakallan kirkko Kulttuuriympäristön palveluikkunassa.(siirryt toiseen palveluun)
Vierailu
Kallankarit ovat suosittu vierailukohde, ja saariin pääsee sään salliessa taksiveneellä.
Museoviraston karttapalvelu
Maakalla: P: 7136780, I: 331405(siirryt toiseen palveluun) (ETRS-TM35FIN)