Niityt kuhisevat elämää, ja meriajokaskasvustoja pidetäänkin yhtenä Itämeren avainluontotyypeistä. Juurakot sitovat liikkuvaa pohja-aineista aloilleen ja luovat paljasta hiekkapohjaa monimuotoisemman elinympäristön useille erilaisille eliölajeille.

Meriajokas tarvitsee valoa ja suolaista vettä

Meriajokas tarvitsee valoa ja suolaista vettä selviytyäkseen. Suurin osa Suomen rannikon meriajokasniityistä löytyykin Saaristomereltä ja läntiseltä Suomenlahdelta, 1-8 metrin syvyydestä. 

Hiekka on meriajokkaalle paras kasvualusta, mutta siihen voi sekoittua myös pieniä määriä soraa ja savea. Elinoloja parantaa myös jatkuva lievä merenkäynti, joka pitää sekä pohjan että meriajokkaan versot puhtaana irtonaisesta levästä.

Meriajokasniittyjä on monenlaisia

Meriajokasniittyjä on monenlaisia. Puhtaasti meriajokkaasta muodostuvat yksilajiset niityt ovat yleisimpiä avoimemmilla rannoilla, mutta saarten ja rannikon läheisyyteen siirryttäessä muiden vedenalaisten putkilokasvien osuus niityillä kasvaa. 

Meriajokkaan seurassa ja ympärillä viihtyvät muun muassa hapsikat (Ruppia spp.), haurat (Zannichellia spp.), vidat (Stuckenia spp., Potamogeton spp.) ja jopa ärviät (Myriophyllum spp.).

Etenkin puhtailla hiekkapohjilla viihtyvät putkilokasveja matalammat näkinpartaiset, kuten merisykeröparta (Tolypella nidifica) ja mukulanäkinparta (Chara aspera). Kivien ja soran täplittämillä sekapohjilla niittyjen lajistoon liittyvät erilaiset jouhimaiset ja rihmamaiset ruskolevät.

Kotilot ja äyriäiset laiduntavat meriajokkaiden seassa

Meriajokasniityt voivat olla hyvinkin tiheitä, jopa 1000 versoa neliömetrillä. Kapealehtiset kasvit ulottavat versonsa noin puolen metrin korkuisiksi, ja lehdillä laiduntavat monet kotilot ja äyriäiset. Ne syövät sekä meriajokasta itseään että sen lehdille kasautunutta piilevämassaa.

Meriajokasniittyjen lajeja

• Hapsikat (Ruppia spp.)
• Haurat (Zannichellia spp.)
• Vidat (Potamogeton spp.)
• Ärviät (Myriophyllum spp.)
• Merisykeröparta (Tolypella nidifica)
• Mukulanäkinparta (Chara aspera)