Pohjaeläimet elävät kovilla ja pehmeillä pohjilla

Pohjaeläimillä tarkoitetaan sellaisia selkärangattomia eläimiä, jotka viettävät suurimman osan elinkierrostaan meren pohjassa. Monet pohjaeläimet elävät koko elämänsä kaivautuneina pehmeään merenpohjaan. Toiset liikuskelevat enimmäkseen pohjan päällä tai kiipeilevät vesikasveilla. Osa taas kiinnittyy kiven tai muun kovan pohja-aineksen pintaan ja jököttää niillä sijoillaan.

---

Pohjaeläinten laajaan joukkoon mahtuu lajeja useista eri lajiryhmistä. Pohjaeläinlajisto muodostuu paikallisten olojen mukaiseksi. Eliöyhteisön koostumusta määrittävät pääsääntöisesti pohjan rakenne, veden syvyys ja suolaisuus sekä rannan avoimuus.

Kilkki on Suomen rannikon kookkain äyriäinen

Pohjaeläimet ovat enimmäkseen melko pieniä, mutta paljaalla silmällä helposti havaittavissa. Suomen rannikon kookkaimpia pohjaeläimiä on kymmensenttiseksi kasvava kilkki. Monien muiden pohjaeläinten tapaan kilkit viettävät osan elämästään pohjaan kaivautuneina tai pohjan päällä liikuskellen ja poikkeavat välillä ruokailemaan vedessä.

Kilkkien seurana Itämeren pohjaeläimistössä on muun muassa katkoja ja katkarapuja, massiaisia, moni- ja harvasukasmatoja sekä tietenkin erilaisia simpukoita ja kotiloita.

Matalilla merialueilla pohjaeläimistöön kuuluu myös erilaisia hyönteisten, kuten vesiperhosten ja korentojen toukkia, jotka usein elävät vedessä pidempään kuin lentävinä aikuisina.

Kilkistä tehdyt havainnot Suomen merialueilla vuodesta 2000 alkaen. Kartta perustuu Laji.fi-havaintopalvelun kautta ilmoitettuihin havaintoihin, joiden koordinaatit on ilmoitettu 1 m:n tarkkuudella.

Meriuposkuoriainen on Suomen rannikon erikoisuus

Rannikkovesissä voi nähdä myös aikuisia kovakuoriaisia. Tavallisimpia ovat sukeltajat, jotka saalistavat veden alla mutta käyvät pinnalla hengittämässä. Ne voivat myös nousta lentoon siirtyäkseen uuteen elinpaikkaan.

Harvinaisempia kovakuoriaisia ovat merenpohjalla elävät uposkuoriaiset. Ne eivät osaa lainkaan uida ja viettävät koko elämänsä veden alla, yleensä matalilla ranta-alueilla, missä ne ryömivät uposkasvien lomassa tai kiipeilevät kasvien versoilla.

Suomessa esiintyy kolme uposkuoriaislajia, joista erityisen huomion ansaitsee meriuposkuoriainen. Se on maailmanlaajuisesti harvinainen laji, eikä sitä ole havaittu Euroopassa missään muualla kuin pohjoisella Itämerellä – ja sielläkin pelkästään Suomen merenrannoilla sekä viime aikoina myös Ruotsin puoleisella Perämeren rannikolla. Meriuposkuoriainen on suojeltu Euroopan luontodirektiivillä, ja Suomella onkin erityinen vastuu sen säilymisestä.

Meriuposkuoriaisesta tehdyt havainnot Suomen merialueilla vuodesta 1980 alkaen. Kartta perustuu Laji.fi-havaintopalvelun kautta ilmoitettuihin havaintoihin, joiden koordinaatit on ilmoitettu 10 m:n tarkkuudella.

Pehmeiden pohjien eläinyhteisö on monilajinen

Pehmeissä pohjissa asuvat mm. simpukat, kotilot, äyriäiset, harva- ja monisukasmadot sekä makkaramadot. Eliöyhteisön kookkaimpia otuksia ovat simpukat. Yleisimpiä simpukkalajeja Suomen rannikolla ovat lähes missä tahansa viihtyvä liejusimpukka ja hiekkaisemmista pohjista pitävä hietasimpukka.

Harva- ja monisukasmadot sekä katkat ryömivät pohja-aineksessa

Simpukoiden seurana pohja-aineksessa ryömivät erilaiset madot. Maalla elävien kastematojen vetiset serkut, harvasukasmadot, ovat läpikuultavan vaaleita ja hentoja.

Harvasukasmatojen ja simpukoiden seasta löytyy myös hieman tuhatjalkaisia muistuttavia monisukasmatoja. Ne saalistavat kaikkea itseään pienempää pohja-aineksessa sekä pohjanläheisissä virtauksissa. Monisukasmadoista kookkain on merisukasjalkainen, joka voi venähtää jopa 20 senttimetrin pituiseksi.

Ahkerimmin merenpohjaa myllertävät valko- ja merivalkokatkat. Nämä pikkuruiset äyriäiset elävät pohja-aineksen päällikerroksessa, muutaman senttimetrin syvyydessä, mutta käyvät vähän väliä vedessä ruokailemassa.

Kovilla pohjilla piileskelee monenlaisia pohjaeläimiä

Kovilla pohjatyypeillä, kuten vedenalaisilla kalliolla, lohkareilla ja kivikoissa, elää monenlaisia pohjaeläimiä. Osa niistä kiinnittyy suoraan kovaan alustaan, osa taas tarvitsee leviä suojakseen. Näkyvimpiä ovat muutaman sentin mittaisiksi kasvavat sinisimpukat, joita löytyy eniten lounaisrannikon ulkosaaristosta.

Toista ääripäätä näkyvyyden suhteen kansoittavat polyypit, joiden läpikuultavat runkokunnat on helppo sekoittaa rihmamaisiin leviin. Niin polyypit kuin sinisimpukatkin kasvavat alustaan kiinnittyneinä, eivätkä vilistä karkuun niitä etsiviltä ja tarkkailijoilta.

Koviin pohjiin kiinnittyneiden levien pinnoille kertynyttä piilevää laiduntavat kotilot, katkat ja etanat ovat helposti nähtävissä, kun levämassaa hieman liikuttelee.

Pohjaeläimiä:

• Kilkki (Saduria entomon)
• Liejukatka (Corophium volutator)
• Liejusimpukka (Macoma balthica)
• Hietasimpukka (Mya arenaria)
• Pikkujärvisimpukka (Anodonta anatina)
• Harvasukasmadot (Oligochaeta)
• Merisukasjalkainen (Hediste diversicolor)
• Liejuputkimadot (Marenzelleria spp.)
• Valko- ja merivalkokatkat (Monoporeia affinis, Pontoporeia femorata)
• Uposkuoriaiset (Macroplea spp.)
• Sinisimpukat (Mytilus trossulus)
• Polyypit (Cordylophora caspia, Laomedea loveni)
• Katkat (Gammarus spp.)
• Siirat (Idotea spp.)
• Murtovesisieni (Ephydatia fluviatilis)
• Levärupi (Electra crustulenta)
• Leväkotilo (Theodoxus fluviatilis)
• Sukkulakotilo (Hydrobiidae)
• Sukkulamerietana (Limapontia capitata)