Toisinaan kovien alustojen simpukkayhteisöjä löytyy kuitenkin myös hiekalta ja soralta – joskus jopa pehmeiltä pohja-aineksilta. Tällöin irtonaisempien pohjatyyppien sinisimpukat kiinnittyvät pohjan sijaan toisiinsa. Yksittäisiä sinisimpukoita voi löytyä myös kiinnittyneinä vesikasveihin. 

Suomen rannikon tiheimmät sinisimpukkayhteisöt sijaitseva lounaisrannikolla, missä veden suolapitoisuus ei putoa alle sinisimpukan edellyttämän 5 ‰:n. Yksittäisiä sinisimpukoita löytyy Merenkurkusta asti, mutta ei enää Perämeren lähes suolattomista vesistä. Itäisellä Suomenlahdella sinisimpukan vähetessä sen tilalle asettuvat makeista vesistä kotoisin olevat vaeltajasimpukat (Dreissena polymorpha). 

Itämeren sinisimpukka on kahden lajin risteymä 

Itämeren murtovedessä selviävä sinisimpukka on kahden valtameristä peräisin olevan sinisimpukkalajin risteymä, M. trossulus x edulis. Kuoren muoto on pitkulaisen kolmiomainen, ja väri vaihtelee tummansinisestä mustaan. Itämeren sinisimpukat ovat mereisiä sinisimpukoita pienempiä, vain 1–4 cm:n mittaisia.

Sinisimpukat lisääntyvät vapauttamalla sukusolunsa veteen hedelmöittymistä varten. Virtaukset kuljettavat pikkuruisia toukkia uusille alueille, ja lopulta toukat vajoavat pohjaat kiinnittyäkseen lopulliseen kasvupaikkaansa. Kiinnittymisalustan täytyy olla paljas rihmalevistä, lietteestä ja muista eläinlajeista, jotta uusi kolonia voi muodostua. 

Sinisimpukka tarjoaa suojaa ja ravintoa monille muille eläimille 

Sinisimpukka kuuluu Itämeren avainlajeihin, ja sinisimpukkayhteisöt avainluontotyyppeihin. Runsaat koloniat tarjoavat suojaa ja ravintoa useille muillekin selkärangattomille, kuten kotiloille (Hydrobia spp., Theodoxus fluviatilis), katkoille (Gammarus spp.), leväsiiroille (Idotea spp.) ja erilaisille madoille. 

Lisäksi kokkareisiin sinisimpukkamassoihin muodostuu pieniä pehmeän pohja-aineksen täyttämiä lokeroita, joissa pehmeiden pohjien lajit, kuten liejusimpukka, idänsydänsimpukka ja merisukasjalkainen (Macoma balthica, Cerastoderma glaucum, Hediste diversicolor) voivat selviytyä.  

Sinisimpukoita syövät mm. haahkat ja allit (Somateria mollissima, Clangula hyemalis), monet särkikalat ja kampelat (Cyprinidae, Platichthys flesus).  

Liika rehevöityminen on sinisimpukoillekin haitaksi

Vaikka ravinteiden lievä lisääntyminen vedessä hyödyttääkin sinisimpukoita, on rehevöityminen pitkittyneenä haitallista niillekin. Lisäksi rehevöitymisestä johtuva rihmalevien ja kertyvän sedimentin lisääntyminen tukahduttavat simpukkayhteisöjä.

Sinisimpukkapohjien lajeja: 

• Liejusimpukka (Macoma balthica) 
• Idänsydänsimpukka (Cerastoderma claucum) 
• Merisukasjalkainen (Hediste diversicolor) 
• Haahka (Somateria mollissima) 
• Alli (Clangula hyemalis) 
• Särkikalat (Cyprinidae) 
• Kampela (Platichtys flesus)