Tiettyjen ympäristömyrkkyjen, kuten DDT:n ja PCB-yhdisteiden, pitoisuudet Itämeressä ja sen eliöyhteisöissä on sittemmin saatu vähenemään, kun aineiden käyttö on kielletty. Samalla on kuitenkin tiedostettu, että haitallisten aineiden kirjo on hyvin laaja. Siihen sisältyy tunnettujen ympäristömyrkkyjen lisäksi myös monia muita kemikaaleja ja lääkeaineita.

Nykytiedon mukaan kaikkein eniten ongelmia Itämerelle ja sen eliöille aiheuttavat elohopea sekä palonestoaineina käytetyt bromiyhdisteet. Muita varteenotettavia haitallisia aineita ovat muun muassa dioksiinit sekä orgaaniset tinayhdisteet, joita on käytetty alusten pohjamaaleissa ja putkistojen limantorjuntaan. Myös lyijy ja kadmium huolestuttavat, varsinkin eteläisellä Itämerellä.

Teollisuudessa ja muualla yhteiskunnassa käytettävien aineiden kirjo laajenee koko ajan, eikä kaikkien aineiden vaikutuksia Itämeren ekosysteemiin vielä tunneta. Uusia huolenaiheita ovat esimerkiksi niin sanotut hormonihäiritsijät ja lääkeaineet.

Myrkyt kertyvät ravintoverkon huipulle

Haitallisia aineita löytyy kaikkialta Itämeren luonnosta, myös Suomen rannikolta. Itämeri on erityisen herkkä haitallisille aineille, koska se on matala ja sen vesitilavuus on pieni. Valtamerillä myrkyt ja kemikaalit sekoittuvat suureen vesimassaan, ja niiden pitoisuus laimenee nopeasti, mutta Itämerellä haitta-aineet vaikuttavat suurina pitoisuuksina.

Haitallisimpia Itämeren ekosysteemille ovat ne myrkylliset aineet, jotka hajoavat hitaasti, kertyvät eliöihin ja kasaantuvat ravintoverkon yläpäähän: kaloihin, hylkeisiin ja vesilintuihin. Myös kaloja syövä ihminen saa osansa näistä myrkyistä.

Itämeren kalojen dioksiini- ja elohopeapitoisuudet ovatkin ajoittain ylittäneet ruokakalalle määritetyt enimmäisarvot. Suurimmat pitoisuudet alkavat kuitenkin olla jo historiaa; ympäristötoimien ansiosta näiden myrkkyjen pitoisuudet kaloissa ovat vähentyneet.

Mistä haitalliset aineet ovat peräisin?

Itämerta ympäröi länsimainen teollisuusyhteiskunta. Sen suuri asukasmäärä, intensiivinen maatalous, monipuolinen teollisuus sekä muu elinkeinoelämä tuovat Itämereen erilaisia haitallisia aineita.

Osa aineista on sellaisia, joita käytetään tuotteiden valmistukseen. Tällaiset teollisuuskemikaalit pystytään enimmäkseen ottamaan talteen jo tuotannon yhteydessä. Itse tuotteeseen sitoutuneet aineet voivat sen sijaan vapautua ympäristöön tuotteen elinkaaren aikana ja viimeistään, kun tuote hylätään.

Erilaisia kemikaaleja käytetään paljon myös kotitalouksissa sekä maataloudessa ja muissa elinkeinoissa. Niitä on pesu- ja puhdistusaineissa, liimoissa, liuotteissa, korroosion estäjissä, kasvinsuojeluaineissa, maaleissa sekä voitelu- ja väriaineissa. Monet huonekalut, tekstiilit ja sähkölaitteet on käsitelty palonsuoja-aineilla.

Ympäristömyrkkyjä syntyy myös teollisuusprosessien sivutuotteina sekä jätteenpoltosta ja muusta epätäydellisestä palamisesta.

Haitalliset aineet kulkeutuvat mereen monta eri reittiä

Osa Itämereen joutuvista haitallisista aineista kulkeutuu sinne jätevesien mukana – joko teollisuudesta tai asutuskeskuksista. Laskettiinpa jätevedet suoraan mereen tai johonkin järveen tai jokeen, niiden sisältämät haitalliset aineet päätyvät ennen pitkää Itämereen.

Osa aineista tulee hajakuormituksena eli pelloilta, metsistä tai taajamista valuvien vesien mukana. Itämereen päätyy ympäristömyrkkyjä myös ilmasta tulevan laskeuman mukana.

Kuormituksen pitkäaikaisesta kehityksestä ei ole luotettavaa tietoa

Suuresta osasta yhdisteitä ei ole tarpeeksi tarkkaa tietoa, jotta voitaisiin arvioida kuormituksen kehitystä. Monista aineista – esimerkiksi lääkeaineista, huumausaineista ja kosmetiikan komponenteista – on alettu kerätä tietoa vasta 2010-luvulla. Myös niiden vaikutusten tutkiminen on vasta alkumetreillä.

Parhaiten tunnetaan joidenkin raskasmetallien päästöt ja vaikutukset. Näihin kuuluvat nikkeli, kadmium, elohopea ja lyijy. Näitä metalleja tulee Itämereen enemmän teollisuudesta kuin esimerkiksi asutuksen jätevesistä.