Haitalliset aineet Itämerellä rasittavat Itämeren luontoa

Ihmisen vaikutus Itämeren ekosysteemin näkyy voimakkaimmin mereen päätyvissä ravinteissa. Seuraavaksi merkittävin rasite ovat haitalliset aineet.


Ihmisen vaikutus Itämeren ekosysteemin näkyy voimakkaasti haitallisten aineiden kuormituksessa. Itämeren ja sen valuma-alueen ominaisuudet tekevät Itämerestä erityisen herkän haitallisten aineiden vaikutuksille.

Ensinnäkin Itämerta ympäröi länsimainen teollisuusyhteiskunta. Sen suuri asukasmäärä, intensiivinen maatalous, monipuolinen teollisuus sekä muu elinkeinoelämä tuovat Itämereen runsaasti haitallisia aineita. Merestä mitattaviin pitoisuuksiin vaikuttaa myös aikaisempi kuormitus. 

Toisekseen, Itämeri on matala meri ja sen vesimäärä on pieni. Täten haitalliset aineet pääsevät vaikuttamaan suurempina pitoisuuksina kuin esimerkiksi valtamerissä. 

Kolmanneksi, haitallisista aineista Itämeren ekosysteemiä rasittavat eniten hitaasti hajoavat sekä eliöihin kertyvät myrkylliset aineet. Kaikkein haitallisimpia ovat yhdisteet, jotka kertyvät meren ravintoverkossa ja joiden pitoisuudet ovat korkeimmat ravintoverkon yläpäässä. Tällöin yhdisteet kertyvät kaloihin, lintuihin ja nisäkkäisiin. Näin haitallisten aineiden kuorma voi vaikuttaa myös niitä syöviin ihmisiin. 

Haitallisten aineiden vaikutus tavalliselle kuluttajalle näkyykin selvimmin Itämerestä pyydettävässä kalassa. Kalojen haitallisten aineiden pitoisuudet saattavat paikoitellen ylittää ihmisruoaksi suositeltavat enimmäisrajat, vaikka pitoisuudet ovatkin laskussa.

Haitallisten aineiden päästölähteitä on useita

Haitallisia aineita tuotetaan tarkoituksella tuotteiden ominaisuuksien parantamiseksi. Niitä voidaan käyttää myös alkutuotannossa. 

Haitallisia aineita voi vapautua ympäristöön koko tuotteen elinkaaren ajan, myös tuotteiden hävitys- ja kierrätysprosesseissa. Lisäksi niitä syntyy ei-toivottuina sivutuotteina teollisuus- ja polttoprosesseissa. 

Jokien kautta päätyy mereen paljon haitallisia aineita

Merkittävä osa mereen päätyvistä haitallisista aineista tulee jokikuormituksen mukana. Tällöin aineet ovat peräisin maaperästä ja asutuskeskuksista. Niitä päätyy ympäristöön suorina pistepäästöinä teollisuudesta ja erilaisten onnettomuuksien yhteydessä. 

Yhä lisääntyvissä määrin haitallisia aineita päätyy mereen myös kotitalouksista. Tällöin päästöjä aiheuttavat hajapäästöt ja jätevedenpuhdistamot. Haitallisia aineita päätyy Itämereen myös ilman kautta ilmalaskeumana.

Päästöt kohdistuvat ympäristöön eri tavoin riippuen kemikaalin ominaisuuksista, käyttötarkoituksesta ja käyttötavasta. Ympäristölle vaarallisia kemikaaleja käytetään eniten pesu- ja puhdistusaineissa, liimoissa, liuottimissa, korroosion estäjissä, kasvinsuojeluaineissa, maaleissa sekä voitelu- ja väriaineissa. 

Lisäksi lukuisat kodin tavarat ja materiaalit, kuten kodinelektroniikka, huonekalut ja tekstiilit, sisältävät erilaisia pintakäsittely- ja palonsuoja-aineita.

 Kaaviokuva haitallisten aineiden päästöistä tuotantoketjun eri vaiheissa. Lähde: EEA / Meren pärskäys 2015.
Haitallisten aineiden päästöjä syntyy tuotantoketjun eri vaiheissa. Lähde: EEA / Meren pärskäys 2015.


Teollisuus on vastuussa monien raskasmetallien suurimmasta kuormituksesta

EU:n vesipuitedirektiivin ansiosta meillä on parhaimmat tiedot muutamien vesiympäristölle haitallisten raskasmetallien kuormituksesta. Näitä ovat nikkeli, kadmium, elohopea ja lyijy. Kyseisten metallien osalta teollisuuden päästöt pintavesiin ovat suuremmat kuin jätevedenpuhdistamojen päästöt. 

Pistemäinen kuormitus teollisuudesta ja jätevedenpuhdistamoilta kohdistuu enemmän rannikkovesiin kuin sisävesiin. Ilmaperäinen laskeuma on taas merkittävää sisävesiin kadmiumin, elohopean ja lyijyn osalta. Se on suurempaa kuin pistekuormitus.

Haitallisten aineiden pitoisuuksia on ryhdytty seuraamaan kunnolla vasta 2000-luvulla

Tieto haitallisten aineiden pitoisuuksista ja niiden muutoksista Itämeressä on kasvanut 2000-luvulla.

Kauan tunnettujen orgaanisten ympäristömyrkkyjen ja raskasmetallien lisäksi tiedetään nyt jotakin myös polybromattujen difenyylieettereiden eli PBDE-yhdisteiden, orgaanisten tinayhdisteiden ja perfluorattujen yhdisteiden eli PFAS-yhdisteiden pitoisuuksista ja merkityksestä. 

Monien orgaanisten ympäristömyrkkyjen käyttö on nykyisin kielletty

Orgaanisia ympäristömyrkkyjä ovat esimerkiksi polyklooratut bifenyylit eli PCB-yhdisteet, diklooridifenyylitrikloorietaani DDT, heksaklorobentseeni HCB ja heksaklorosykloheksaani HCH. 

PCB-yhdisteitä on käytetty aiemmin lämmönsiirtonesteenä ja sähköeristeenä. Nykyisin niiden käyttö on kielletty. DDT ja HCB ovat taas kloorattuja torjunta-aineita, joiden käyttö on nykyisin myös kielletty. 

HCH:ta on käytetty ennen yleisesti liuottimena muovi- ja kemianteollisuudessa. Sitä on käytetty myös maalien valmistuksessa sekä tekstiili- ja metalliteollisuudessa. Nykyisin senkin käyttö on kielletty.

Entiset palonestoaineet on todettu myrkyllisiksi

PBDE-yhdisteitä käytettiin ennen monissa kuluttajatuotteissa estämään syttymistä ja hidastamaan palamisen etenemistä. Toisin sanoen ne ovat palonestoaineita.

PFAS-yhdisteet ovat pinta-aktiivisia aineita. Niissä on vettä, likaa ja rasvaa hylkiviä ominaisuuksia. Tämän takia niitä käytetään esimerkiksi paistinpannuissa, vettähylkivissä teknisissä vaatteissa ja suksivoiteissa. Niitä löytyy myös sammutusvaahdoista, lattiavahoista ja hyönteismyrkyistä.

Haitallisia yhdisteitä syntyy myös poltettaessa

Polttoprosesseissa syntyvistä haitallisista aineista on tietoa lähinnä dioksiineista (PCDD/F) ja polyaromaattisista hiilivedyistä eli PAH-yhdisteistä. Myös jokien kuljettamista, nykyään käytössä olevista kasvinsuojeluaineista on jonkin verran seurantatietoa.

Dioksiineja syntyy jätteenpoltosta, metalliteollisuudessa, paperi- ja sellutuotannossa sekä sahoilla. PAH-yhdisteitä taas syntyy epätäydellisessä palamisessa. Merkittävimpiä lähteitä ovat puun poltto ja liikenne.  

Kuormituksen pitkäaikaisesta kehityksestä ei ole luotettavaa tietoa

Suuresta osasta yhdisteitä ei ole riittävästi tietoa, jotta kuormituksen muutoksia voitaisiin arvioida luotettavasti. Lisäksi esimerkiksi lääkeaineista, huumausaineista, kosmetiikan komponenteista ja niiden mahdollisista vaikutuksista on alettu kerätä tietoa vasta 2010-luvulla.

Itämeren toimintaohjelma identifioi vuonna 2007 yksitoista ainetta tai aineryhmää, jotka ovat erityisen huolenaiheena. Näistä kahdeksan on synteettisiä valmisteita. 

Tunnetuimpia ovat orgaaniset tinayhdisteet (TBT, TPhT), polybromatut difenyylieetterit (pentaBDE, octaBDE, decaBDE), HBCDD ja perfluoratut yhdisteet (PFOS, PFOA). Lisäksi listalla ovat nonyylifenolit ja -etoksylaatit (NP, NPE), oktyylifenolit ja -etoksylaatit (OP, OPE), lyhyet- ja keskipitkät klooratut hiilivedyt (SCCP, MCCP) sekä kasvinsuojeluaineena käytetty endosulfaani. 

Eniten ongelmia aiheuttavat palonestoaineet ja elohopea

HELCOMin vuonna 2017 julkaistun Itämeren tila-arvion mukaan nykyisin eniten ongelmia aiheuttavat elohopea ja polybromatut difenyylieetterit. Jälkimmäisiä käytetään palonestoaineina. Lisäksi eteläisellä Itämerellä kadmium ja lyijy ovat huolenaiheena. 

Itämerellä haitallisten aineiden aiheuttamaa saastuminen on kaikkialla, myös Suomen rannikkoalueilla, korkealla tasolla.