Merinisäkäslajeja on Suomen merialueella kolme

Merinisäkkäät poikkeavat muista merenelävistä siinä, että ne hengittävät ihmisten tavoin happea keuhkoilla, synnyttävät eläviä poikasia ja imettävät niitä rasvapitoisella maidolla. Niihin liitetään usein älykkyys, ja ne ovatkin hyvin oppivaisia ja luovia etenkin ravinnon motivoimina.


Merinisäkkäisiin kuuluvat valaat, delfiinit ja eväjalkaiset, ja mukaan luetaan myös muun muassa jääkarhu. Osa merinisäkkäistä viettää koko elämänsä vedessä ja toiset vaihtelevan ajan maalla tai jäällä.

Suomen merialueella esiintyy kolme merinisäkäslajia: harmaahylje eli halli, itämerennorppa ja pyöriäinen. Näistä vain halli ja norppa lisääntyvät Suomen aluevesillä. Pyöriäisistä tehdään vuosittain vain muutama havainto. Kaikki muut Suomen merialueella havaitut merinisäkäslajit, kuten delfiinit ja ryhävalaat, ovat äärimmäisen harvinaisia vierailijoita, ja ovat usein päätyneet Suomen aluevesille vahingossa.

Yhteisiä uhkia merinisäkkäille ovat muun muassa kalastuksen sivusaaliiksi joutuminen, ympäristömyrkyt sekä vedenalainen melu. Etenkin norppa on riippuvainen jää- ja lumipeitteestä, joiden ennustetaan vähentyvän ilmastonmuutoksen vuoksi.