Itämeri on maailman nuorin meri. Se sai nykyiset piirteensä vasta pari tuhatta vuotta sitten. Sitä edeltävinä vuosituhansina Itämeren altaassa tapahtui monia nopeita käänteitä. Ne ovat jättäneet jälkensä nykyiseen Itämereen.
Itämeri on muodostunut ikivanhaan kallioperän painanteeseen. Vuosimiljoonien saatossa geologiset prosessit ovat muokanneet tätä allasta. Muun muassa toistuvat jääkaudet ovat kuluttaneet pois osan varhaisista kerrostumista.
20 000 vuotta
Itämeri on hyvin nuori meri. Vielä 20 000 vuotta sitten Itämeren allasta kattoi paksu mannerjäätikkö. Jäätikkö suli pois seuraavan 10 000 vuoden aikana.
5 kehitysvaihetta
Itämeren kehityshistoria sisältää 5 vaihetta, joiden aikana altaassa on lainehtinut vuoroin makea vesi ja vuoroin merivesi sekä lopuksi murtovesi.
Ennen viime jääkautta Pohjois-Euroopassa vallitsi lämpökausi. Tämä Eem-lämpökaudeksi kutsuttu jakso ajoittuu noin 130 000–115 000 vuoden taakse.
Eem-lämpökaudella valtameren pinta oli korkealla ja Fennoskandia oli saari. Leveät salmet yhdistivät Itämeren altaan Pohjanmereen ja Vienanmereen. Eem-meri oli nykyistä Itämerta suolaisempi.
Suomen nykyisiltä merialueilta ei ole löydetty Eem-meren kerrostumia. Eteläiseltä Itämereltä niitä on kuitenkin löytynyt.
Viime jääkausi alkoi noin 115 000 vuotta sitten ja päättyi noin 11 700 vuotta sitten. Tämän Veiksel-jäätiköitymisen aikana koko Itämeren allas oli ainakin ajoittain mannerjäätikön alla. Jäätikkö oli laajimmillaan noin 20 000 vuotta sitten. Itämeren allasta peitti silloin useita kilometrejä paksu mannerjäätikkö.
Mannerjäätikkö alkoi vetäytyä Itämeren altaan eteläosista noin 18 000 vuotta sitten. Kokonaan allas paljastui jäätikön alta noin 10 000 vuotta sitten. Altaan alueella ei sen koomin ole ollut mannerjäätä.
Kun ilmasto lämpeni ja mannerjäätikön reuna alkoi vetäytyä noin 18 000 vuotta sitten, Itämeren altaaseen alkoi kertyä vettä. Syntyi Baltian jääjärvi. Sen vedenpinta oli selvästi valtamerta korkeammalla.
Itämeren pohjasta kairatut lustosavet kertovat, että vuodenajat vaihtelivat tuolloin voimakkaasti. Kesällä jää suli nopeasti ja hienojakoista ainesta laskeutui järven pohjaan paksuiksi kerroksiksi. Talvella ainesta kerrostui selvästi vähemmän.
Baltian jääjärvi -vaihe kesti yli 6 000 vuotta. Se päättyi noin 11 700 vuotta sitten, kun Keski-Ruotsin läpi aukesi yhteys Pohjanmereen. Syntyi ensimmäinen jääkauden jälkeinen murtovesivaihe, Yoldiameri. Sen vesi oli suolaisinta lähellä meriyhteyttä. Yoldimeren vaihe päättyi vajaa tuhat vuotta myöhemmin, kun meriyhteys sulkeutui.
Itämeren viimeisintä järvivaihetta kutsutaan Ancylusjärveksi. Tämä vaihe alkoi 10 700 vuotta sitten ja kesti vähän alle 2 000 vuotta. Ancylusjärven ajalta ovat peräisin Itämeren savikerrokset, joissa esiintyy tummempia, sulfidipitoisia juovia.
Seuraava murtovesivaihe, Litorinameri, alkoi kun Itämeren altaasta avautui jälleen yhteys Pohjanmereen, nyt Tanskan salmien kautta. Tämä tapahtui noin 9 000–10 000 vuotta sitten. Varsinaisen murtovesivaiheen katsotaan alkaneen meren keskivaiheilla vajaat 8 000 vuotta sitten, meren eteläosissa hieman aiemmin ja pohjoisosissa hieman myöhemmin. Litorinameren vesi oli jakson alkuvaiheessa suolaisempaa kuin Itämeren nykyinen vesi.
Muutos Ancylusjärvestä Litorinamereksi oli nopea ja dramaattinen. Makea vesimassa muuttui lyhyessä ajassa vähäsuolaiseksi murtovedeksi. Veden kemiallisten ja fysikaalisten ominaisuuksien muutos vaikutti vesieliöiden elinoloihin.
Itämeri on ollut nykyisen kaltainen murtovesiallas muutaman vuosituhannen ajan. Sinäkin aikana se on muuttunut. Maa on kohonnut, ja vedenpinta on paikoin laskenut. Yhteys Pohjanmereen on heikentynyt niin, että veden suolapitoisuus on vähentynyt.
Tätä menoa Pohjanlahti kuroutuu ennen pitkää umpeen Merenkurkun kohdalta. Tämä tapahtuisi noin 2000 vuoden kuluttua, ja silloin Perämerestä muodostuisi Euroopan suurin sisävesi, Peräjärvi. Ilmastonmuutoksen aiheuttama merenpinnan nousu saattaa kuitenkin hidastaa Peräjärven syntyä tai estää sen synnyn kokonaan.
