Planktonit ovat vedessä eläviä pieniä eliöitä, joita ei yleensä näe paljain silmin. Plankton koostuu pienistä levähitusista, kasviplanktonista, sekä niitä syövistä mikroskooppisen pienistä eläimistä eli eläinplanktonista.
Plankton, eli keijusto, elää avovedessä. Itämeren runsaslajisin kasviryhmä on kasviplanktonlevät. Niitä on Itämeressä arviolta noin 2000 lajia, joista noin 100 on yleisiä. Mikroskooppisten pienten planktonlevien koko vaihtelee millimetrin kymmenesosasta tuhannesosaan. Useimmat elävät yksittäisinä soluina tai soluyhteisöinä, eli yhdyskuntina. Kasviplanktoneita hieman kookkaampia ovat eläinplanktonit, jotka käyttävät kasviplanktonia ravinnokseen.
Kasviplanktonlevät ovat perustuottajia, eli ne tuottavat yhteyttämällä auringonvalon avulla vedestä, hiilidioksidista ja epäorgaanisista yhdisteistä tarvitsemansa energian. Samalla ne tuottavat veteen happea ja sitovat valtavia määriä hiilidioksidia. Yhteyttäminen luokin perustan koko ravintoverkolle. Kasviplanktonit ovat tärkeitä meren ekosysteemille, mutta myös koko maapallon ilmakehän hapen tuotannolle.
Kasviplanktonia on meressä kaikkialla, mutta yhteyttämiseen tarvittavaa valoa on eniten veden pintakerroksessa. Tämän vuoksi meren pintakerroksessa kasviplanktonien määrä on runsaimmillaan.
Osa kasviplanktonlajeista voi turvautua tietyissä olosuhteissa myös heterotrofiaan, eli käyttää orgaanista ainesta tullakseen toimeen. Tällaisia myös heterotrofiaa hyödyntämään kykeneviä lajeja kutsutaan miksotrofisiksi lajeiksi
Tunnetuimmat kasviplanktonilmiöt liittyvät erilaisten planktonlevien kausittaisiin runsastumisiin, leväkukintoihin. Piilevät ja panssarilevät runsastuvat keväällä ja sekalaiset pienet siimalevät alkukesällä. Yksisoluiset ja yksinkertaiset rihmamaiset sinilevät, eli syanobakteerit, runsastuvat loppukesällä. Vedessä ja sen pinnalla runsastuneet plankton- ja sinilevät näkyvät veden värin muutoksena ja veden samentumisena.
Talvella kasviplanktonia ei ole vedessä juuri lainkaan – meressä on niin vähän valoa, etteivät levät kykene yhteyttämään ja kasvamaan. Silloin levät eivät myöskään kuluta veden ravinnevaroja, ja veden ravinnepitoisuus on siksi talviaikaan suurimmillaan.
Kun kevät koittaa, valoa tulee lisää ja merivesi alkaa lämmetä. Silloin kasviplanktonin lepomuodot heräävät ja planktonlevät alkavat kasvaa ja lisääntyä. Meressä onkin keväällä enemmän kasviplanktonia kuin minään muuna vuodenaikana. Tätä kutsutaan kevätkukinnaksi.
Hitusen kasviplanktonia kookkaammista eliöistä muodostuu eläinplankton, johon kuuluvat mm. siimaeliöt, ripsi- ja rataseläimet, hankajalkaiset sekä vesikirput. Niihin luetaan myös kasvavien pohjaeläinten toukka- ja nuoruusvaiheita. Yhteistä eläinplanktoneliöiden sekalaiselle joukolle on se, että ne kaikki elävät avovedessä ja käyttävät kasviplanktonia ravinnokseen.
Eläinplanktoneliöt seuraavat vedessä passiivisesti leijailevaa kasviplanktonia virtausten mukana tai hitaasti uiden. Niiden liikkumista säätelevät ravinnon lisäksi valo, lämpötila ja ns. saalistuspaine.
Kasviplanktonit ovat maailman tärkeimpiä hapentuottajia. Jopa puolet hengittämästäsi hapesta on peräisin merten kasviplanktonista.
