Vesikasvit elävät matalissa rantavesissä
Itämeren matalissa rantavesissä kasvaa lähes sata kasvilajia. Niistä valtaosa on putkilokasveja, mutta joukossa on myös monia sammalia. Vesikasvien erityispiirre on, että ne pystyvät elämään ja lisääntymään joko kokonaan tai osittain veden alla.
Meressä elävät kasvit tarvitsevat maakasvien tapaan sopivan kasvualustan. Merenpohja tarjoaa monenlaisia alustoja pehmeästä liejusta alati liikkuvaan hiekkaan ja kivikovaan kalliopintaan. Pohjan laatu vaikuttaa siihen, mitä kasveja kullakin paikalla kasvaa.
Lähes yhtä tärkeää on kasvupaikan suojaisuus. Joutuvatko kasvit kestämään avomereltä vyöryviä aaltoja vai saavatko ne nauttia lahtien tyynistä vesistä?
Itämeren rannoilla kasvilajistoon vaikuttaa lisäksi veden suolapitoisuus. Osa Suomen rannikon vesikasveista on aitoja meri- tai murtovesilajeja. Huomattava osa on kuitenkin järvistä tuttuja lajeja, jotka tulevat toimeen vain niillä merialueilla, joilla vesi on hyvin vähäsuolaista, kuten jokisuissa ja lahdenpohjukoissa. Näihin lajeihin kuuluvat muun muassa monet vesisammalet.
Rehevöityminen kaventaa vedenalaisten kasvien elintilaa
Kaikki kasvit tarvitsevat valoa voidakseen yhteyttää. Vedenpinnan alla valo vähenee nopeasti syvemmälle mentäessä. Ulkosaariston kirkkaissa vesissä voi löytää meriajokkaita ja eräitä muita vesikasveja jopa 6–7 metrin syvyydestä. Lahtien sameammissa vesissä kasvusyvyys jää parhaimmillaankin alle neljän metrin.
Rehevöityminen samentaa Itämeren vesiä. Tämä kaventaa vedenalaisten kasvien elintilaa ja suosii niitä kasveja, joiden lehdet nousevat vedenpintaan tai sen yläpuolelle.
Kasvit keräävät auringonvaloa eri keinoin
Saadakseen tarpeeksi valoa monet vesikasvit kasvattavat pitkän, pintaa kohti kurottavan verson. Vedessä tämä onnistuukin hyvin, sillä vesi tukee kasvin vartta. Näin kasvavat muun muassa uistelijoille tutut vidat ja ärviät. Niiden rennot varret huojuvat aallokossa ja myötäilevät merenpinnan korkeusvaihteluita.
Toinen tehokas keino valon keräämiseen on tukeva pohjaruusuke, jossa on paljon lehtimassaa. Tätä strategiaa käyttävät esimerkiksi lahnaruohot.(siirryt toiseen palveluun)
Joillakin kasveilla suurin osa yhteyttävästä lehtipinnasta kelluu veden pinnalla. Tutut ja valokuvaukselliset lumpeet(siirryt toiseen palveluun) ja ulpukat (siirryt toiseen palveluun)kuuluvat näihin kasveihin. Tällaisilla kelluslehtisillä kasveilla varret ovat usein hentoja, mutta juurakko on vahva. Kesän koittaessa kasvu kohti pintaa käy nopeasti.
Myös irtokeijujat ovat löytäneet tiensä makeista ja seisovista vesistä suojaisiin murtovesilahtiin. Ne kelluvat vapaina veden pinnalla tai välivedessä. Näkyvimpiä irtokeijujia ovat limaskat(siirryt toiseen palveluun) sekä runsasravinteisista vesistä nauttiva tankeakarvalehti(siirryt toiseen palveluun).
Video vaatii markkinointievästeiden sallimisen. Ole hyvä ja salli evästeet katsoaksesi sen.
Lisääntyminen onnistuu myös veden alla
Vesi asettaa omat reunaehtonsa kasvien lisääntymiselle. Usein tarvitaan erilaisia luovia ratkaisuja. Helpoin tapa on luottaa sattumaan – toivoa, että irti repeytyneet versot tai ajelehtimaan lähetetyt itiöt, siemenet ja talvehtimissilmut osuvat sopivalle kasvupaikalle ja jatkavat elämäänsä.
Kasvit voivat myös kasvattaa rönsyjä pohjaa pitkin ja nostaa niistä uusia versoja. Samoin juurakot voivat suikertamalla hivuttautua yhä laajemmille alueille, kunhan kasvusto on ankkuroitunut tukevasti ensimmäiseen kasvupaikkaan.
Suvullinen lisääntyminen on riskialttiimpaa. Jos kukka on pinnalla, lentävät pölyttäjät tai tuuli hoitavat sukusolujen sekoittumisen, mutta onnistumisesta ei ole aina takeita.
Mikäli pintaan asti ei ole pääsyä, jotkin lajit voivat pitää kukintonsa tiiviisti suljettuina ja pölyttää itse itsensä. Nerokkaimpiin ratkaisuihin kuuluu kaasukuplan muodostaminen kukinnon ympärille pölytystä varten. Onnistuneen pölytyksen jälkeen siemenet alkavat kehittyä ja vapautuvat lopulta veteen, missä virtaukset kuljettavat ne kohti uusia asuinseutuja.
Tiesitkö?
Itämeren suojaisissa murtovesilahdissa elää lihansyöjäkasveihin kuuluvia vesiherneitä(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun), jotka houkuttelevat ohi lipuvaa eläinplanktonia pyyntirakkuloihinsa.
Putkilokasveja:
- Meriajokas (Zostera marina)
- Vidat (Stuckenia spp., Potamogeton spp.)
- Ärviät (Myriophyllum spp.)
- Lahnaruohot (Isoëtes spp.)
- Lumpeet (Nymphaea spp.)
- Ulpukat (Nuphar lutea)
- Limaskat (Lemna spp.)
- Tankeakarvalehti (Ceratophyllum demersum)
- Vesiherneet (Utricularia spp.)
- Näkinruohot (Najas spp.)
- Isonäkinsammal (Fontinalis antipyretica)
