Vidat kasvavat monenlaisissa ympäristöissä

Vidat takertuvat usein uistimiin, ongenkoukkuihin sekä veneen potkuriin ja kutittelevat uimarin jalkoja ja vatsaa. Matalien rantavesien eliöyhteisöissä ne ovat korvaamattoman tärkeitä, sillä ne muun muassa:

Vidat jaetaan kahteen sukuun

Vitojen ryhmä on laaja ja monilajinen ja se jaetaan nykyään kahteen sukuun: Stuckenia(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun) ja Potamogeton(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun). Vitoja löytyy koko rannikon mitalta, sisäsaariston lähes makeista altaista aina ulkosaariston avoimiin hiekkarantoihin.

Monet vitalajit ovat tuttuja mökkeilijöille ja veneilijöille

Kaikkein yleisimmät lajit ovat hapsivita(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun) ja ahvenvita(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun). Molemmat lajit viihtyvät kaikenlaisissa ympäristöissä ja suolapitoisuuksissa, eivätkä ole kovin herkkiä rehevöitymiselle. Vitojen joukosta löytyy myös vaativampia ja herkempiä lajeja, kuten eniten vähentynyt otavita(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun).

Hapsividan käkkäräiset versot ovat tuttuja lähes kaikilla mökkirannoilla. Jopa puolitoistametrisiksi venyvät versot kasvavat joko yksittäin ja laajempana kasvustona, myös muiden putkilokasvien kanssa. Hapsividalla on useita samannäköisiä sukulaisia, joista yleisimpiä ovat avonaisemmilla paikoilla viihtyvä merivita(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun) ja etenkin Perämerellä tavattava tuppivita(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun).

Ahvenvidan soikeat lehdet kiertävät vartta, joka voi kasvaa jopa yli kahden metrin mittaiseksi. Kasvupaikasta riippuen ahvenvidan ulkomuoto voi vaihdella paljonkin, mutta lajille tyypilliset pitkäjuovaiset lehdet auttavat erottamaan sen vitojen monimuotoisesta joukosta. Ahvenvita on yksi helpoimmin tunnistettavista vesikasveistamme, ja varmasti tuttu veneilijöille ja uistelijoille.

Vitoja