Itämeren vesi on omanlaistaan
Itämeren vedellä on monia erityispiirteitä. Vesi on vähäsuolaista ja pintaveden lämpötila vaihtelee suuresti vuodenaikojen mukaan. Vesi on myös pysyvästi kerrostunut. Kerrostuneisuus altistaa meren syvänteet happikadolle.
Itämeren vesi on vähäsuolaista murtovettä. Vähäsuolaisuus johtuu siitä, että Itämeri on hyvin sulkeutunut eli sen yhteys valtameriin on heikko. Itämereen virtaa paljon makeaa jokivettä ympäröiviltä maa-alueilta, mutta suolaista Pohjanmeren vettä kulkeutuu sinne vain rajoitetusti.
Sääolot vaikuttavat siihen, kuinka paljon mereen tulee vettä eri suunnista. Runsaat sateet lisäävät jokien virtaamia. Tanskan salmista tulevaan meriveden virtaukseen vaikuttavat puolestaan matalapaineiden reitit, tuulisuus ja tuulten suunnat.
Keskimääräisenä vuotena Itämeri saa noin 500 kuutiokilometriä makeaa jokivettä. Itämeren ja Pohjanmeren välinen vedenvaihto on vastaavasti noin 400 kuutiokilometriä vuodessa, joskin vuotuinen vaihtelu on erittäin suurta. Näiden lukujen perusteella voidaan laskea, että vesi viipyy Itämeren altaassa keskimäärin runsaat parikymmentä vuotta.
Vesi kerrostuu suolaisuuden ja lämpötilan mukaan
Suolainen valtamerivesi ja makea jokivesi sekoittuvat Itämeressä vain osittain. Koska suolainen vesi on painavampaa, se laskeutuu pohjan tuntumaan ja valuu syvänteisiin. Suolaisen syvänneveden päällä lepää selvästi vähäsuolaisempaa vettä. Näiden kerrosten välissä on niin kutsuttu harppauskerros eli halokliini, jossa veden suolapitoisuus kasvaa nopeasti syvemmälle mentäessä.
Suolaisuuden mukaan tapahtuva kerrostuminen on pysyvää, eivätkä edes ankarat myrskyt sekoita vesikerroksia keskenään. Syvännevesi pysyy paikoillaan niin kauan, kunnes Tanskan salmista tulee uusi ryöpsähdys suolavettä, joka valuu syvänteisiin ja pakottaa vanhan syvänneveden kohti matalampia alueita.
Suolaisuuskerrostuneisuuden lisäksi vesi kerrostuu monin paikoin lämpötilan mukaan. Kesällä, kun ilma on lämmin ja aurinko paistaa tehokkaasti, pintavesi lämpenee. Syvemmällä oleva kylmä vesi ei nouse pintaan, koska vesi on painavinta +4-asteisena. Kerrosten välissä oleva harppauskerros, termokliini, sijaitsee lähempänä vedenpintaa kuin syvemmällä oleva halokliini.
Lämpötilakerrostuneisuus purkautuu syksyllä, kun pintavesi jäähtyy noin neljäasteiseksi. Silloin erilämpöiset vesikerrokset sekoittuvat keskenään. Ilmiötä kutsutaan täyskierroksi. Sekoittuminen ei kuitenkaan ulotu suolaiseen syvänneveteen asti.
