Syvät pohjat – pimeässäkin on elämää

Itämeren valoisa vyöhyke ulottuu parhaimmillaan yli 20 metrin syvyyteen, minkä jälkeen pimeys alkaa olla pysyvä tila. Lajisto muuttuu syvyyden kasvaessa, ja lopulta viimeisetkin auringonvaloa yhteyttämiseen tarvitsevat kasvit ja levät jäävät pois. Tilalle tulevat erilaiset selkärangattomat eläimet.

Syvien pohjien lajit vaihtelevat etenkin veden suolapitoisuuden ja elinpaikan avoimuuden mukaan

Pimeitä merenpohjia löytyy koko Suomen rannikon mitalta, ja niiden lajisto vaihtelee runsaasti sekä alueellisesti että vuodenaikojen mukaan.

Saaristomeren suolaisissa vesissä pimeään pohjaliejuun kaivautuvat yleisimpinä liejusimpukat ja valkokatkat (Macoma balthica, Monoporeia affinis) ja kovia pohjia peittävät sinisimpukkakoloniat (Mytilus trossulus). Itäisellä Suomenlahdella tulokaslaji vaeltajasimpukka (Dreissena polymorpha) on paikoin kovien pohjien valtalaji.

Koko Suomen rannikolle levinnyt tulokaslajiryhmä, liejuputkimadot (Marenzelleria spp.), kaivelee syviä käytäviä meren pehmeisiin pohja-aineksiin. 

Syvyyksien kookkaimpana selkärangattomana pohjia pitkin hiipii kilkki (Saduria entomon), jopa kymmensenttiseksi kasvava peto, jolle kelpaavat myös pohjaan vajonneet raadot.

Kilkki ryömii punalevien ja sinisimpukoiden päällä
Kilkki on syvillä pohjilla elävä raadonsyöjä

Ulkosaariston syvänteissä yleisimpiä lajeja ovat valkokatka ja merivalkokatka (M.affinis, Pontoporeia femorata ), liejusukasjalkainen (Harmothoe sarsi) sekä makkaramato (Halicryptus spinulosus). Koviin pintoihin kiinnittyvät sinisimpukat (Mytilus trossulus) ja polyypit (Laomedea loveni, Cordylophora caspia).

Välisaaristossa viihtyvät liejusimpukat (Macoma balthica) ja monisukasmadot (mm. Marenzelleria spp.) ja syvien pohjien matalimmissa osissa myös monet sisäsaaristolle tyypilliset lajit, kuten surviaissääsken toukat (Chironomidae).

Sisäsaaristossa yleisinä esiintyvät merisukasjalkainen (Hediste diversicolor), surviaissääsken toukat, harvasukasmadot (Oligochaeta) ja vesikotilot. Uudehkona tulokkaana myös liejutaskurapu (Rhithropanopeus harrisii) on vallannut elintilaa sisäsaariston pehmeiltä ja kivikkoisilta pohjilta.

Itämeren sisäinen kuormitus, hapettomuus ja kertyvä sedimentti hankaloittavat elämää pohjalla

Itämeren sisäinen kuormitus ja syvänteiden hapettomuus uhkaavat pohjan eliöyhteisöjä etenkin Saaristomerellä ja Suomenlahdella. Kovien pohjien eliöyhteisöjen leviämiseen ja asettumiseen vaikuttaa myös pohjan pinnoille kertyvä sedimentti.

Vedenrajan alapuolella erottuu vajoavan kiinteän aineksen hiukkasia

Pintevesistä pohjaan vajoava aines vaikuttaa syvien pohjien eliöyhteisöihin

Syvien pohjien lajeja 

  • Liejusimpukka (Macoma balthica
  • Valkokatka (Monoporeia affinis
  • Vaeltajasimpukka (Dreissena polymorpha
  • Liejuputkimato (Marenzelleria spp.) 
  • Kilkki (Saduria entomon
  • Merivalkokatka (Pontoporeia femorata
  • Liejusukasjalkainen (Harmothoe sarsi
  • Makkaramato (Halicryptus spinulosus
  • Sinisimpukka (Mytilus trossulus
  • Merirokko (Amphibalanus improvisus)
  • Polyypit (Laomeda loveni, Cordylopa caspia
  • Surviaissääsken toukka (Chironomidae) 
  • Merisukasjalkainen (Hediste diversicolor
  • Harvasukasmato (Oligochaeta) 
  • Murtovesisieni (Ephydatia fluviatilis)
  • Levärupi (Electra crustulenta)
  • Liejutaskurapu (Rhithropanopeus harrisii)