Suomen merialueen kalat

Suomen merialueen kalalajistoon kuuluu sekä kylmän veden että hieman lämpimämmän veden lajeja. Valtameriin ja trooppisiin sisävesiin verrattuna kalalajisto on kuitenkin niukka. Tätä selittää se, että Itämeri on näitä meriä nuorempi ja ympäristöoloiltaan vaihtelevampi.

Eri kalalajeilla on erilaiset vaatimukset ympäristönsä suhteen. Usein kalakannan kokoa rajoittavat erityisesti lisääntymisalueeseen kohdistuvat vaatimukset. Keskeisiä tekijöitä ovat veden happipitoisuus, suolapitoisuus ja lämpötila sekä lisääntymisalueen suojaisuus. Lämpötila ohjaa lisääntymiskierron ohella merkittävästi myös aikuisten kalojen esiintymistä ja vaelluksia.

Suolapitoisuus säätelee lajistoa

Veden suolapitoisuus vähenee Itämerellä kohti pohjoista. Ääripäitä edustavat Kattegat, jossa pintaveden suolapitoisuus on noin 30 promillea, ja Perämeri, jonka vedessä on vain pari promillea suolaa.

Suolaisuuden vaihettuminen näkyy kalastossa: lajisto niukkenee siirryttäessä Tanskan salmista kohti Pohjanlahtea. Tanskan läheisessä Kattegatissa ja Skagerrakissa hallitsevat merilajit, Perämerellä puolestaan makean veden lajit.

Selkeitä merilajeja on vain reilu parikymmentä

Merilajeista tuttu on Suomen kaupallisen kalastuksen tärkein saalislaji silakka. Vaikka silakat valtameriin nähden jäävät pienikokoisiksi, ensimmäisen vuoden hyvän kasvun ja eloonjäännin ansiosta sillikalojen tuotto Itämeressä on vesimäärään nähden erinomainen.

Silakka, kilohaili, kuore, kolmipiikki ja muutamat tokkolajit esiintyvät lukumäärältään runsaimpina varsinkin vapaan veden alueella. Ankerias ja turska eivät pysty lisääntymään vesialueillamme, mutta varhaisvaiheiden jälkeen tänne saapuu yksilöitä kasvamaan.

Suolapitoisuus rajoittaa makeanveden lajien esiintymistä

Makeanveden lajit, kuten särki- ja ahvenkalat, esiintyvät runsaimpina vähäsuolaisissa ja suojaisissa rannikkovesissä. Ne hyödyntävät eri saaristovyöhykkeitä lajista ja vuodenajasta riippuen. Makeanveden lajeista puolet ovat särkikaloja tai karppikaloja, joiden osuus myös biomassasta näyttää kasvavan rehevöitymisen ja lämpenemisen myötä.

Suurin osa makeanveden kalalajeista vaeltaa lisääntymään jokiin, jokisuistoihin ja sisälahtiin, mutta toiset pystyvät hyödyntämään hieman ulommankin saariston suojaisimpia lahtivesiä, fladoja ja puroja.

Vaelluskalat ovat riippuvaisia sekä makean että suolaisen veden alueista

Taimenet, lohet, nahkiainen, seipi, vimpa ja miekkasärki nousevat kudulle makeaan veteen. Ne ovat lisääntymisen kannalta täysin riippuvaisia makeasta vedestä, mutta saattavat vaeltaa joista kauaskin merialueelle syönnökselle.

Siiasta ja harjuksesta on aikojen kuluessa muodostunut myös meressä lisääntyviä muotoja. Niiden ja muiden vaelluskalojen kannat ovat taantuneet voimakkaasti jokien patoamisen, vesistörakentamisen ja ravinteisuuden lisääntymisen myötä. Suurin osa vaelluskaloista onkin luokiteltu uhanalaisiksi.

Vieraslajeista puolestaan mustatäplätokko ja hopearuutana ovat runsastuneet voimakkaasti viimeisen kymmenen vuoden aikana Suomen merialueella.

Ahvenanmaalta löytyy monia erikoisia kaloja

Ahvenanmaan ympärillä veden suolapitoisuus on noin 5–6 promillea eli melko suuri verrattuna Suomen muihin merialueisiin. Siellä elääkin enemmän merilajeja kuin muualla Suomessa, joskin myös monia makean veden lajeja. Useilla vaelluslajeilla, joiden kutupaikat sijaitsevat Ruotsissa tai Suomessa, on kasvualueita Ahvenanmaan ympärillä.

Kaiken kaikkiaan Ahvenanmaalla elää noin 60 kalalajia, joista lähes puolet on merilajeja. Yleisiä merikaloja ovat silakka, kilohaili, kolmipiikki ja härkäsimppu. Avomerellä voi tavata myös nokkakalan tai isotuulenkalan.

Itämeressä elää kaksi samannäköistä mutta geneettisesti toisistaan eroavaa kampelalajia: kampela ja itämerenkampela. Niistä itämerenkampela on Ahvenanmaalla yleisempi, kun taas kampela on valtalajina eteläisellä Itämerellä.

Ahvenanmaan vesillä esiintyy myös koko joukko pienikasvuisia kalalajeja, jotka jäävät harvoin tavallisiin pyydyksiin eivätkä sen takia herätä huomiota. Moni niistä elää sitä paitsi pelkästään pohjalla. Yleisiä pienikokoisia kaloja ovat liejutokko, hiekkatokko, kivinilkka, siloneula, särmäneula ja pikkutuulenkala. Säännöllisesti tavataan myös piikkikampelaa, mustatokkoa, piikkisimppua, rasvakalaa, seitsenruototokkoa ja vaskikalaa.

Osa vaikeasti havaittavista kaloista jää tutkijoiltakin herkästi piiloon, minkä vuoksi ne on kirjattu puutteellisesti tunnetuiksi. Näihin kuuluvat imukala, elaska ja teisti.

Muistathan, että Ahvenanmaalla kalastaessa täytyy huomioida alueen erityispiirteet(siirryt toiseen palveluun).

Lue lisää kalastuksesta Ahvenanmaalla!(siirryt toiseen palveluun)

Suomen kalalajeista löydät hyviä tietoja Luonnonvarakeskuksen Kalahavainnot-sivustolta(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun) ja Suomen Lajitietokeskuksen sivuilta(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun).