Direktiivit suojelevat Euroopan yhteistä luontoa

Euroopan unionin luonto- ja lintudirektiiveillä on iso merkitys koko EU-alueen luonnonsuojelulle, myös meriluonnon suojelulle. Direktiivien nojalla perustettu Natura 2000 -verkosto sisältää monia mereisiä kohteita. Jäsenmaiden raportit direktiivien toimeenpanosta luovat pohjan tuleville suojelutoimille.

---

Luonto- ja lintudirektiivien tavoite on suojella Euroopan uhanalaisimpia ja herkimpiä eliölajeja ja luontotyyppejä niiden koko esiintymisalueella EU:ssa – poliittisista ja hallinnollisista rajoista riippumatta. Direktiivien piirissä on yhteensä noin 1800 kasvi- ja eläinlajia sekä yli 230 luontotyyppiä.

Ensin oli lintudirektiivi

EU:n lintudirektiivi tuli voimaan jo vuonna 1979. Sen taustalla oli kasvava huoli monien lintulajien vähenemisestä Euroopassa. Koska varsinkin muuttolinnut liikkuvat useiden valtioiden alueilla, lintujen suojelun katsottiin vaativan yhteiseurooppalaisia toimia.

Lintudirektiivi kattaa kaikki luonnonvaraiset lintulajit, jotka esiintyvät Euroopan unionin alueella, eli noin 500 lajia. Lintudirektiivin yleistavoite on pitää yllä ja palauttaa lintukannat tasolle, joka turvaa niiden säilymisen pitkällä aikavälillä.

Direktiivi velvoittaa jäsenmaat suojelemaan lintulajeja ja erityisesti niiden pesimä-, levähdys- ja ruokailualueita. Lintudirektiivi ohjaa myös lajien hyödyntämistä. Se säätelee, mitä lintulajeja voidaan metsästää koko EU-alueella tai eri jäsenmaissa ja minkä lajien myynti on sallittu.

Luontodirektiivi laajensi suojelun luontotyyppeihin

Vuonna 1992 säädetyllä luontodirektiivillä lajien suojelu ulotettiin kaikkiin eliöryhmiin. Direktiivi kattaa noin 1300 EU:n alueella esiintyvää kasvi- ja eläinlajia tai alalajia. Näitä valittuja lajeja kutsutaan yhteisön tärkeinä pitämiksi lajeiksi, ja ne luetellaan direktiivin liitteissä. Jäsenmaiden pitää suojella kyseisiä lajeja ja niiden elinympäristöjä.

Luontodirektiivi velvoittaa jäsenmaat suojelemaan lisäksi tiettyjä yhteisön tärkeinä pitämiä luontotyyppejä. Niitä on kaikkiaan 230, ja ne ovat EU:n alueella harvinaisia tai häviämisvaarassa olevia luontotyyppejä – tai edustavia esimerkkejä unionissa esiintyvien kuuden luonnonmaantieteellisen alueen luontotyypeistä.

Direktiivin luontotyypit on määritelty geologisin, maisemallisin ja kasvitieteellisin perustein. Ne ovat laajoja kokonaisuuksia, joihin sisältyy monenlaisia eliöyhteisöjä. Ne poikkeavat siten luonnontieteellisesti määritetyistä luontotyypeistä, jotka ovat paljon suppeampia ja joita luonnehtii tietynlainen eliöyhteisö.

Direktiiveillä suojellaan myös suomalaista meriluontoa

Koska lintudirektiivi kattaa kaikki EU:n alueella esiintyvät luonnonvaraiset linnut, se koskee myös kaikkia Suomen merialueella tavattavia vesi- ja rantalintuja. Direktiivin liitteessä I luetellaan erikseen ne linnut, joiden elinympäristöjä on suojeltava erityistoimin. Näitä ovat muun muassa merikotka, kalasääski ja räyskä sekä kala- ja pikkutiira.

Luontodirektiivillä suojelluista eliölajeista Suomen merialueella esiintyy vajaat 20 lajia. Niihin kuuluvat kaikki kolme meillä tavattavaa merinisäkästä: itämerennorppa, harmaahylje ja pyöriäinen. Kalalajeja on kymmenen, muun muassa lohi ja kivisimppu, ja vesikasveja neljä. Hyönteisten joukossa on yksi Suomen merialueella esiintyvä laji: meriuposkuoriainen (Macroplea pubipennis).

Luontodirektiivin luontotyyppejä esiintyy niin ikään Suomen merialueella. Niitä on kaikkiaan seitsemän: riutat, hiekkasärkät, laajat matalat lahdet, jokisuistot, rannikon laguunit, kapeat murtovesilahdet ja harjusaarten vedenalaiset osat.

Direktiivit vaikuttavat Suomen lainsäädäntöön

Suomi on muiden jäsenmaiden tavoin saattanut lintu- ja luontodirektiivit osaksi kansallista lainsäädäntöä. Direktiivit ovat vaikuttaneet muun muassa metsästyslakiin, luonnonsuojelulakiin ja ympäristönsuojelulakiin, samoin kuin rakentamista ja alueiden käyttöä koskevaan lainsäädäntöön. Laeilla ja asetuksilla pyritään turvaamaan direktiiveissä mainitut eliölajit ja niiden elinympäristöt sekä luontodirektiivin luontotyypit.

Käytännössä se tarkoittaa, ettei Suomi voi itsenäisesti tehdä esimerkiksi sellaista lakimuutosta, jolla puretaan valkoposkihanhen suojelu ja säädetään laji riistalajiksi. Muutos vaatisi ensin vastaavan muutoksen EU:n lintudirektiiviin. Tämä taas edellyttää, että valkoposkihanhen tilanne todetaan EU:n alueella riittävän hyväksi, jotta kanta kestää metsästyksen.

Natura 2000 -alueet suojelevat tärkeitä elinympäristöjä

Keskeinen osa lintu- ja luontodirektiivien toimeenpanoa on Euroopan laajuinen luonnonsuojelualueiden verkosto, Natura 2000. Natura 2000 -verkosto on tarkoitettu nimenomaisesti suojelemaan lintu- ja luontodirektiivien mukaisia lajeja ja luontotyyppejä – niiden tärkeimpiä esiintymiä koko EU:n alueella.

Kun jokin alue on liitetty Natura 2000 -verkostoon, sen luontoarvoja ei saa heikentää. Heikentämiskielto koskee erityisesti niitä luontotyyppejä ja eliölajeja, joiden suojelemiseksi kyseinen alue on perustettu.

Suomen Natura 2000 -kohteisiin sisältyy meriluontoa

Suomen Natura 2000 -alueista lähes 140 sisältää merta. Niistä noin 60 on sellaisia, joissa meripinta-alan osuus on yli 75 prosenttia. Näillä alueilla on iso merkitys Suomen merialueella esiintyvien lajien ja niiden elinympäristöjen sekä mereisten luontotyyppien säilymiselle. Myös ne Natura 2000 -kohteet, joilla meripinta-alaa on vähän, voivat olla tärkeitä muun muassa rannikko- ja merilinnustolle.

Suomen Natura 2000 -alueista suurin osa on jo ennestään suojeltuja alueita, kuten kansallispuistoja tai suojeluohjelmien kohteita. Rannikon Natura-alueet koostuvat tyypillisesti valtion ja yksityisten suojelualueiden mosaiikista.

Jäsenmaat tekevät esityksen Natura 2000 -alueista

Luonto- ja lintudirektiivit edellyttävät, että EU:n jäsenmaat nimeävät kohteita liitettäväksi Natura 2000 -verkostoon. Liittämisprosessi on monivaiheinen, ja sen eteneminen riippuu siitä, onko lähtökohtana luontodirektiivin vai lintudirektiivin toimeenpano.

Luontodirektiiviä sovellettaessa jäsenmaat tekevät Euroopan komissiolle esityksen verkostoon liitettävistä kohteista. Kohteet tulee valita pelkästään luonnontieteellisin perustein, eivätkä esimerkiksi taloudelliset näkökohdat saa vaikuttaa valintaan. Kun komissio on vahvistanut suojelukohteet, niistä tulee ”yhteisön tärkeinä pitämiä kohteita” (Sites of Community Importance, SCI), jotka ovat jo osa Natura 2000 -verkostoa.

Tässä vaiheessa pallo palaa jäsenmaalle: sen pitää kuuden vuoden kuluessa määritellä kohde ”erityisten suojelutoimien alueeksi” (Special Area of Conservation, SAC) ja osoittaa sille tarpeelliset suojelutoimet. Käytännön hoitoratkaisuissa suojelutavoitteet voidaan sovittaa yhteen muun maankäytön kanssa ja ottaa huomioon myös taloudelliset ja yhteiskunnalliset seikat.

Lintudirektiivin osalta prosessi on yksinkertaisempi. Jäsenmaat nimeävät suojelukohteet, joita kutsutaan ”erityisiksi suojelualueiksi” (Special Protection Areas, SPA). SPA-kohteet liitetään suoraan Euroopan Natura 2000 -verkostoon ilman välivaiheita. SPA- ja SAC-alueet ovat usein päällekkäisiä.

Raportit kertovat direktiivien toteuttamisesta

EU:n jäsenmaat ovat velvollisia raportoimaan komissiolle siitä, kuinka luonto- ja lintudirektiivit on pantu jäsenmaassa toimeen. Mitä suojelutoimia on tehty ja kuinka tehokkaita ne ovat olleet? Mikä on direktiiveissä mainittujen eliölajien ja luontotyyppien suojelutaso?

Raportit laaditaan kuuden vuoden välein, erikseen luontodirektiiville ja lintudirektiiville. Vuoden 2025 raportit kattavat direktiivien toimeenpanon vuosina 2019–2024. Raporttien tuottaminen on valtava työ kaikille jäsenmaille, myös Suomelle. Raporteissa pitää erikseen tarkastella satoja eliölajeja ja kymmeniä luontotyyppejä.

Urakka on kuitenkin tarpeen, jotta tiedetään, miten lajeilla ja luontotyypeillä menee eri maissa. Raportit auttavat jäsenmaita keskittämään suojeluponnistelut kriittisimpiin kohteisiin – tehostamaan suojelua siellä, missä siitä saadaan eniten hyötyä.

Jäsenmaiden direktiiviraportit luovat myös perustan EU:n laajuisille toimille. Niiden perusteella Euroopan komissio voi esimerkiksi ehdottaa, että jonkin luonto- tai lintudirektiivissä mainitun lajin suojelua lievennetään. Direktiiviraportit vaikuttavat osaltaan myös EU:ssa kymmenvuosittain laadittavan biodiversiteettistrategian sisältöön ja toteuttamiseen.

Lintudirektiivin raportointi kattaa kaikki lintulajit

Lintudirektiivin mukainen raportti sisältää arvion eri lintupopulaatioiden tilasta. Arvio tehdään kaikille jäsenmaassa luonnonvaraisesti pesiville lintulajeille sekä tärkeimmille muuttaville ja talvehtiville lajeille. Suomessa raportoitavia lintuja on 255 lajia (vuoden 2025 tilanne).

Raportti sisältää tiedot kunkin lajin populaatiokoosta ja levinneisyysalueesta sekä niissä tapahtuneista muutoksista. Lisäksi raportoidaan lintupopulaatioihin kohdistuvista paineista ja uhista sekä mahdollisista suojelusuunnitelmista.

Vielä tarkemmat tiedot ilmoitetaan niistä lintulajeista, joita suojelemaan on perustettu Natura 2000 -alueita. Näistä niin sanotuista Natura-lajeista raportoidaan kyseisillä Natura 2000 -alueilla elävien lintupopulaatioiden koko, mahdolliset uhkatekijät ja toteutetut suojelutoimet.

Luontodirektiivin raportti sisältää sekä lajeja että luontotyyppejä

Luontodirektiivillä suojelluista eliölajeista raportoidaan vastaavat tiedot kuin lintudirektiivin lajeista, mukaan lukien ns. Natura-lajien tarkemmat tiedot Natura 2000 -alueilta.

Lajien lisäksi raportti sisältää arviot luontodirektiivin mukaisten luontotyyppien tilasta. Raportoitavia tietoja ovat kunkin luontotyypin levinneisyys ja pinta-ala sekä sen rakenne ja toiminta. Lisäksi arvioidaan odotettavissa oleva kehitys. Vuodesta 2013 lähtien on raportoitu myös luontotyypin pinta-ala Natura 2000 -alueilla.

Tavoitteena suotuisa suojelutaso

Kaiken raportteja varten kerätyn tiedon perusteella tehdään kokonaisarvio kunkin lajin ja luontotyypin suojelutasosta. Suojelutaso on jaettu neljään luokkaan:

Lisäksi käytetään kehityssuuntaa kuvaavia käsitteitä: heikkenevä (–), vakaa (=), paraneva (+) tai tilanne ei tiedossa (x).

Luonto- ja lintudirektiivit edellyttävät jäsenmailta, että niiden alueella esiintyvien, direktiivien mukaisten lajien ja luontotyyppien suojelutaso säilyy suotuisana tai saatetaan suotuisaksi. Jos näin ei arvioiden perusteella ole, jäsenmaan on ryhdyttävä toimiin tilanteen korjaamiseksi.

Mereisten luontotyyppien suojelussa on parannettavaa

Luontodirektiivin mukainen raportointi koskee kaikkia direktiivissä mainittuja luontotyyppejä – myös niitä seitsemää meriluontotyyppiä, jotka esiintyvät Suomen merialueilla. Vuoden 2025 kokonaisarviossa näiden meriluontotyyppien suojelutaso todettiin Suomessa epäsuotuisaksi. Kaikki seitsemän sijoittuivat luokkaan ”epäsuotuisa huono”.

Kaikkien meriluontotyyppien tulevaisuuden tila arvioitiin myös huonoksi.

Merilajeilla menee vaihtelevasti

Luontodirektiivissä lueteltujen mereisten eliölajien tila vaihtelee Suomessa paljon. Hylkeistä harmaahylkeen suojelutaso arvioitiin vuonna 2025 suotuisaksi, mutta itämerennorpan suojelutaso epäsuotuisaksi ja riittämättömäksi. Kalat saivat enimmäkseen hyvän kokonaisarvion, lukuun ottamatta harjusta, jota tosin esiintyy merialueillamme vain laikuittain, lähinnä Merenkurkun ja Perämeren rannikkovesissä. Myös lohen tila on heikentynyt edellisestä raportoinnista.

Raportit tuotetaan laajan asiantuntijajoukon voimin

Luonto- ja lintudirektiivien mukaista raportointityötä johtaa Suomessa ympäristöministeriö. Työn käytännön koordinoinnista vastaa Suomen ympäristökeskus (Syke).

Lintudirektiivin raportin laatii Suomen lintukantojen seurantaan ja arviointiin erikoistunut lintutyöryhmä, joka on yksi ympäristöministeriön kutsumasta vajaasta 20 eliötyöryhmästä. Lintutyöryhmässä on Syken lisäksi asiantuntijoita muun muassa Luonnontieteellisestä keskusmuseosta (Luomus), Metsähallituksesta ja Luonnonvarakeskuksesta (Luke) sekä BirdLife Suomi -järjestöstä. Nämä tahot vastaavat pitkälti aineistojen kokoamisesta, tuottamisesta ja arvioinnista.

Luontodirektiivin mukaisen raportin tekoon osallistuu niin ikään lukuisia asiantuntijoita eri organisaatioista, erityisesti Suomen ympäristökeskuksesta, Metsähallituksesta ja ELY-keskuksista. Tärkeitä yhteistyötahoja ovat myös Luonnonvarakeskus, Geologian tutkimuskeskus ja Ahvenanmaan maakunnan hallitus.

Lue seuraavaksi

Merellinen kulttuuriperintö vaatii suojelua ja hoitoa