Kelluslehtiset kasvit viihtyvät vähäsuolaisissa lahdissa

Kelluslehtisillä kasveilla on omat vaatimuksensa kasvupaikan suhteen: veden pitää olla lähes suolatonta eikä siellä saa olla aallokkoa. Niinpä näitä kasveja tavataan yleisesti sisävesissä, mutta myös rannikon jokisuiden suojaisissa lahdissa.

Koska kelluslehtisten verson pitää ulottua veden pinnalle, ne menestyvät vain melko matalassa, alle neljä metriä syvässä vedessä. Tätä syvemmillä alueilla kelluslehtiset korvautuvat uposlehtisillä vesikasveilla. Kovin matalassa vedessä vallan ottavat puolestaan ilmaversoiset kasvit, kuten järviruoko (Phragmites australis) sekä os­mankäämit (Typha spp.) ja kaislat (Schoenoplectus spp.).

Tuttuja ja näyttäviä vesikasveja

Tavallisimpia kelluslehtisiä ovat isoulpukka (Nuphar lutea) ja isolumme (Nymphaea alba). Ne ovat monivuotisia kasveja, jotka talvehtivat juurakkona ja kasvattavat joka kesä uuden, vedenpintaan ulottuvan verson.

Muita kelluslehtisten kasviyhteisölle ominaisia kasveja ovat palpakot, erityisesti ranta-, kaita- ja pikkupalpakko (Sparganium emersum, S. an­gustifolium ja S. natans). Kelluslehtisten luonnehtimilla pohjilla kasvaa yleisesti muun muassa ärviöitä (Myriophyllum spp.) ja vitoja (Stuckenia pectinata, Potamogeton spp.) sekä usein myös keiholehtiä (Sagittaria spp.)

Säilyvä luontotyyppi

Kelluslehtisten luonnehtimia pohjia esiintyy Suomen koko rannikolla. Luontotyyppi on kuitenkin yleisin Perämeren ja itäisen Suomenlahden jokisuistoissa, mikä johtuu näiden vesien vähäisestä suolapitoisuudesta.

Kelluslehtiset kasvit reagoivat rehevöitymiseen eri tavoin, mutta enimmäkseen ne sietävät lisääntynyttä ravinteisuutta hyvin. Rehevöitymisen jatkuessa on mahdollista, että lajikoostumus muuttuu luontotyypin sisällä: lajisto alkaa painottua sameampia ja ravinteikkaampia vesiä paremmin sietäviin lajeihin. Yleisesti ottaen veden sameneminen ei ole kelluslehtisille yhtä kriittistä kuin uposlehtisille kasveille, joilla kaikki yhteyttävät lehdet sijaitsevat vedenpinnan alla. Kelluslehtisten luonnehtimat pohjat arvioidaan säilyväksi luontotyypiksi, eli luontotyyppi ei ole uhanalainen eikä nykytietämyksen mukaan vaarassa uhanalaistua. Voimakas rehevöityminen ja rantojen ruoppaus voivat aiheuttaa paikallisia menetyksiä.

Kelluslehtisten luonnehtimien pohjien lajeja

Isoulpukka (Nuphar lutea)

Isolumme (Nymphaea alba)

Keiholehdet (Sagittaria spp.)

Rantapalpakko (Sparganium emersum, S. an­gustifolium ja S. natans).

Kaitapalapakko (Sparganium an­gustifolium)

Pikkupalpakko (Sparganium natans)

Ärviät (Myriophyllum spp.)

Vidat (Stuckenia pectinata, Potamogeton spp.).