Ärviät pärjäävät kilpailussa muiden kasvien kanssa

Ärviät (Myriophyllum spp.) ovat monivuotisia putkilokasveja, joita tavataan sekä makeissa vesissä että murtovedessä. Ne ovat yleisiä lähes kaikilla Itämeren pehmeillä pohjilla, mutta viihtyvät parhaiten suojaisilla ja ravinteikkailla kasvupaikoilla. Ne kasvavat pohja-ainekseen kiinnittyneinä eivätkä kestä kovinkaan suurta aallokkoa. Muiden putkilokasviyhteisöjen tavoin ärviäkasvustot tarjoavat suojaa monille selkärangattomille eläimille ja kalanpoikasille.

Ärviät kasvavat nopeasti ja lisääntyvät helposti varren palasista, minkä vuoksi ne valtaavat usein alaa esimerkiksi ruoppausten tai veneliikenteen häiritsemissä lahdissa. Ärviät myös hyötyvät rehevöitymisestä. Pitkittynyt rehevöityminen ja sen aiheuttama veden sameneminen voi kuitenkin heikentää ärviöidenkin kasvua.

Ärviävaltaiset pohjat säilyvät myös tulevaisuudessa

Ärviöiden vallitsemia kasviyhteisöjä esiintyy eniten matalilla ja hyvin suojaisilla liejupohjilla, mutta jonkin verran myös avoimilla sekapohjilla. Luontotyyppinä ärviäpohjat luokitellaan säilyväksi; luontotyypin ei uskota vähenevän merkittävästi myöskään tulevaisuudessa.

Luontotyypin ärviöihin sisältyy neljä lajia: tähkä-ärviä (M. spicatum), kalvasärviä (M. sibiricum), kiehkuraärviä (M. verticillatum) ja ruskoärviä (M. al­terniflorum). Näistä harvinaisin Suomen rannikolla on ruskoärviä, joka on selvimmin karujen järvien laji. Ärviät voivat muodostaa joko yksilajisia kasvustoja tai sekayhteisöjä muiden putkilokasvien, kuten vitojen (Potamogeton spp., Stucke­nia spp.) ja sätkimien (Ranunculus spp.) kanssa.

Ärviäpohjien lajeja

Tähkä-ärviä (Myriophyllum spicatum)

Kalvasärviä (Myriophyllum sibiricum)

Hapsivita (Stuckenia pectinata)

Ahvenvita (Potamogeton perfoliatus)

Uposvesitähti (Callitriche hermaphroditica)

Pikkuhaura (Zannichellia palustris)