Haurat ja hapsikat muodostavat monilajisia kasviyhteisöjä

Haurat (Zan­nichellia spp.) ja hapsikat (Ruppia spp.) ovat vaatimattoman näköisiä uposkasveja. Niillä on kapeat ja hennot lehdet, ja niiden verso nousee pohjasta vain joitakin kymmeniä senttejä, jos sitäkään. Hauraasta ulkonäöstä huolimatta haurat ja hapsikat ovat sinnikkäitä pikkukasveja, jotka selviävät matalien hiekkapohjien epävakaissa oloissa.

Muiden vesikasviyhteisöjen tavoin myös haura- ja hapsikkakasvustot tarjoavat suojaa ja ravintoa monille selkärangattomille eläimille. Alustaan kiinnittyneitä pohjaeläimiä ei kasvustoissa juuri näy, mutta laiduntavat kotilot ovat tavallisia, samoin kuin äyriäiset ja hyönteisten toukat.

Monilajisia niittyjä

Haurat ja hapsikat vallitsevat erityisesti avoimilla paikoilla, missä ne jäävät hyvin mataliksi. Samoilla kasvupaikoilla viihtyvät muun muassa mukulanäkinparta (Chara aspera), merivita (Stuckenia filiformis) ja meriajokas (Zostera marina). Suojaisissa lahdissa haurat ja hapsikat kasvavat kookkaammiksi ja vuorottelevat esimerkiksi vitojen (Stuckenia spp.) ja vesitähtien (Callitriche spp.) kanssa.

Haurojen ja hapsikoiden lajisto vaihtelee sekä ajallisesti että paikallisesti. Ulkosaaristossa ja muilla erityisen avoimilla kasvupaikoilla esiintyy yleisesti useita haura- ja hapsikkalajeja, suojaisemmilla paikoilla runsaimpia lajeja ovat pikkuhaura (Z. palustris) jamerihapsikka (R. maritima). Hauroja tavataan pitkin Suomen rannikkoa, hapsikoita muualla paitsi Perämerellä.

Silmälläpidettävä luontotyyppi

Haura- ja hapsikkapohjat – eli kasviyhteisöt, joissa haurat ja hapsikat muodostavat vähintään puolet kasvillisuudesta – ovat melko yleisiä Suomen koko rannikolla. Luontotyyppi on kuitenkin vähentynyt 50 viime vuoden aikana, minkä vuoksi se luokitellaan silmälläpidettäväksi.

Haura- ja hapsikkapohjien vähenemisen arvioidaan johtuvan pääosin rehevöitymisestä ja sen aiheuttamasta veden samenemisesta. Myös veneily saattaa paikoin vaurioittaa haura- ja hapsikkapohjia.

Erityisen herkkä rehevöitymiselle ja veden samenemiselle on ulkosaaristossa viihtyvä isohaura (Z. major). Rehevöitymisen edetessä haurojen ja hapsikoiden kasvupaikkoja alkavat vallata muun muassa ärviät (Myriophyllum spp.) ja vidat (Potamogeton spp., Stucke­nia spp.), jotka pärjäävät kilpailussa paremmin. Myös päällyslevinä kasvavat rihmalevät ja irtonaisina ajelehtivat rihmalevälautat voivat tukahduttaa haura- ja hapsikkakasvustoja.

Haura- ja hapsikkapohjien lajeja

Pikkuhaura (Zan­nichellia palustris)

Isohaura (Zannichellia major)

Merihapsikka (Ruppia maritima)

Mukulanäkinparta (Chara aspera)

Merivita (Stuckenia filiformis)

Ahvenvita (Potamogeton perfoliatus)

Hapsivita (Stuckenia pectinata)

Meriajokas (Zostera marina)