Jokisuistot – kun joki kohtaa meren

Jokisuistot ovat yksi EU:n luontodirektiivissä määritellyistä luontotyypeistä, joita jäsenmaiden tulee vaalia. Luontotyyppiin luetaan kaikki meren ja joen kohtaamisalueet, niin kauas merelle kuin makean veden vaikutus ja kiintoaineksen sedimentaatio ulottuvat.

Jokisuistoille on ominaista elinolojen vaihettuminen siirryttäessä joen alajuoksulta yhä ulommas merelle. Luontotyyppiin sisältyykin monenlaisia elinympäristöjä jokivarren lehtimetsistä mereisiin uposkasvivaltaisiin eliöyhteisöihin.

Jokisuistojen vyöhykkeet

Jokisuistot voidaan jakaa kolmeen vyöhykkeeseen:

1. varsinainen suisto eli alueen sisin osa, jota hallitsee monimuotoinen kasvillisuus,
2. joen laskulahti, jossa valuman vaikutus on voimakas ja kiintoaineen kertyminen vaikeuttaa kasvillisuuden asettumista,
3. estuaari, jossa muodostuu selvä gradientti makeasta suolaiseen veteen.

Kun jokisuistoja tarkastellaan Itämeren näkökulmasta, olennaisin on kolmas – uloin ja mereisin – vyöhyke.

Jatkuvasti muuttuvia ympäristöjä

Jokisuistojen ympäristöoloihin vaikuttaa joen vaihteleva virtaus. Virtauksen voimakkuus sekä toisaalta mereltä työntyvä suolavesi säätelevät suistoalueiden suolaisuusoloja. Ne myös vaikuttavat siihen, kuinka kauas merelle jokivesi kuljettaa valuma-alueelta kertynyttä kiintoainesta ja ravinteita.

Jokisuistojen sisäosissa vesi säilyy enimmäkseen suolattomana, mikä näkyy myös alueen kasvi- ja eläinlajistossa. Suiston ulko-osissa veden ominaisuuksiin vaikuttavat alueelliset ominaispiirteet ja ympäröivän veden suolaisuus. 

Ajan myötä jokisuistoihin kertyy yhä enemmän joen tuomaa sedimenttiä, jolloin suistoalueet levittäytyvät hiljalleen kohti merta. Enimmillään suisto voi edetä jopa kymmeniä metrejä vuodessa.

Kasvien runsautta vedenpinnan alla ja päällä

Jokisuiston kasvilajeista osa on uposkasveja, osa kelluslehtisiä ja osa vedenpinnan yläpuolelle nousevia ilmaversoisia kasveja. Kasvilajiston koostumus vaihtelee eliömaantieteellisen sijainnin ja pohja-aineksen mukaan.

Virtauksen tuoma kiintoaines on yleensä hyvin hienojakoista ja pehmeää. Tällaiseen sedimenttiin juurtuvat ensimmäisinä kaislat ja järviruoko. Niiden juurakot sitovat sedimentin aloilleen, mikä helpottaa muiden lajien asettumista.

Suiston syvemmissä osissa kasvaa makean veden vaikutusalueella yleisesti muun muassa lumpeita ja ulpukoita. Suolaisuuden ja avoimuuden lisääntyessä valtalajeiksi vaihtuvat vidat ja ärviät. Rehevimmillä paikoilla voi olla myös irtokellujien muodostamia kasvustoja.

Jokisuistoissa menestyvät linnut ja selkärangattomat eläimet

Laajat jokisuistot ovat tärkeitä elinympäristöjä etenkin vesi- ja rantalinnuille, mutta niissä viihtyvät myös monet petolinnut ja varpuslinnut. Liejuisten juurakoiden lomassa saattaa nähdä piisamin ryömiskelemässä.

Pohja-aineksessa ja vedenalaisten kasvien suojissa elää monimuotoinen selkärangattomista eläimistä ja hyönteistoukista muodostuva eliöyhteisö. Ne alueen osat, jotka ovat pysyvästi veden peitossa, tarjoavat oivallisen kutu- ja poikasympäristön monille kaloille.

Monet muutokset heikentävät jokisuistojen tilaa

Jokisuistoihin kohdistuu monenlaisia ihmisen aiheuttamia paineita, jotka heikentävät niiden tilaa: rehevöityminen, ruoppaukset, veneväylien ylläpito, rantojen ojitus ja rantarakentaminen sekä mahdolliset vieraslajit.

Alueiden rehevöityessä ruovikot runsastuvat ja lajisto yksipuolistuu. Kehitykseen myötävaikuttaa se, että rantalaidunnus, joka aiemmin piti monia ruovikoita kurissa, on lähes loppunut.

Ilmastonmuutos tuo uusia uhkia, jotka voivat tulevaisuudessa vaikuttaa jokisuistojen lajistoon ja tilaan. Ilmastonmuutos voi muun muassa muuttaa jokisuistojen vedenkorkeuksia ja lisätä jokien tuoman makean veden määrää.

Jokisuistojen tila on Suomessa huono eikä myönteistä kehitystä ole näköpiirissä. Mittarit perustuvat vuonna 2025 tehtyyn arvioon luontodirektiivin mukaisten luontotyyppien suojelutasosta Suomessa vuosina 2019–2024.

Osion sisältö

Sätkinpohjat

Kelluslehtisten luonnehtimat pohjat