Sinilevien kuollessa hajoavista soluista vapautuu veteen fykosyaniini-nimistä pigmenttiä, joka saattaa värjätä rantoja turkoosiksi tai sinertäväksi. Turkoosia väriä näkyy varsinkin syksyisin Suomenlahden rannoilla. Koska osa sinilevistä on myrkyllisiä, myös hajoavaan sinilevämassaan kanattaa suhtautua varoen.

Vastaaja: Hanna Piepponen, Suomen ympäristökeskus

Itämeren pinta-ala on noin 392 000 neliökilometriä, eli se on jonkin verran Suomea isompi (Suomen pinta-ala on 338 000 neliökilometriä). Meri on matala, minkä vuoksi tilavuus on vain noin 21 000 kuutiokilometriä eli alle prosentti Atlantin valtameren tilavuudesta.

Varsinaisella Itämeren alueella (Tanskan salmista itään päin) haita esiintyy hyvin vähälukuisena johtuen alhaisesta suolapitoisuudesta. Skagerrakin ja Kattegatin alueella hait ja rauskut ovat yleisempiä. Yleisimpiä lajeja ovat piikkihai ja pistepunahai. Piikkihai on ainoa laji, josta on Suomen rannikolta varmistettu havainto 1960-luvulta. Lisää Itämeren alueen hai- ja rauskulajeista voi lukea mm. täältä: Sharks in the Baltic (pdf)

Vastaaja: Sanna Kuningas, Luonnonvarakeskus

Veteen muodostuu vaahtoa silloin kun veden pintajännitys vähenee jonkun aineen vaikutuksesta. Esimerkiksi kylpyammeeseen saamme hienon vaahtokylvyn lisäämällä veteen kylpysaippuaa, joka alentaa veden pintajännitystä. Meren rannalle kertyy vaahtoa yleensä aivan luontaisista syistä. Muun muassa mikroskooppisen pienet kasviplanktonlevät erittävät veden pintajännitystä alentavia aineita. Nämä aineet aiheuttavat meriveden vaahtoamista, kun tuuli sekoittaa vettä. Tuuli myös kasaa vaahtoa meren rannoille ja kallionuomiin. Samat aineet antavat merelle sen ominaisen miellyttävän meren tuoksun. Vaahdon ruskea väri voi johtua esimerkiksi veden tummuuteen vaikuttavista maalta peräisin olevista humusaineista tai kasviplanktonlevistä. Vaahto on sinänsä vaaratonta, mutta koska levät ja humusaineet voivat olla hankalia ruuansulatukselle niin koirat kannattaa pitää pois vaahdosta.

Vastaaja: Sirpa Lehtinen, Suomen ympäristökeskus

Itämeren syvin kohta on Tukholmasta kaakkoon sijaitseva Landsort, 459m.

Suomen syvin kohta on Ahvenanmerellä sijaitseva Ahvenansyvänne, 301 m.

Vastaaja: Aarno Kotilainen, Geologian tutkimuskeskus. Kai Myrberg, Suomen Ympäristökeskus

Suomessa Jääpalvelu on seurannut Itämeren jäätilannetta 1900-luvun alkupuolelta, ja havaintoja Itämeren jääpeitteen laajuudesta on kerätty vieläkin kauempaa. Merentutkimuslaitoksen professori Risto Jurva kokosi aineiston Itämeren vuotuisista suurimmista jään laajuuksista vuosilta 1720–1940. Tätä aineistoa Jääpalvelu on sittemmin jatkanut.

Tämän yli 300 vuotta pitkän aineiston perusteella Itämeri on useinkin jäätynyt kokonaan – viimeksi 1940-luvulla. Jäätilannetta kartoitettiin tuolloin lähinnä rannikko- ja laivahavaintojen perusteella. Myös lentotiedustelu alkoi tuolloin yleistymään, mutta ensimmäiset satelliittikuvat saatiin Jääpalvelun käyttöön vasta 1960-luvun loppupuolella. Vasta silloin voitiin luotettavasti havaita myös Itämeren ulappa-alueiden jäätilanne – tai jäättömyys.

Talvella 1986-87 Itämeri sai lähes kokonaan jääpeitteen, vain eteläisellä Itämerellä Bornholmin saaren koillispuolella oleva merialue oli tuolloin jäättömänä. Jäätöntä aluetta on lähes mahdoton havaita rannoilta tai rannoilla sijaitsevilta majakoiltakaan ja on epävarmaa, onko tuo alue saanut jääpeitettä aiemminkaan. Täysin varmasti ei siis voida sanoa Itämeren jäätyneen kokonaan.

Vastaaja: Jouni Vainio, Ilmatieteen laitos, Jääpalvelu

Itämeren allas on miljoonia vuosia vanha painauma kallioperässä. Itse Itämeri on kuitenkin varsin nuori. Se on kehittynyt viimeisen noin 18 000 vuoden aikana, eri järvi- ja merivaiheiden jälkeen, vähäsuolaiseksi murtovedeksi. Itämeri on ollut nykyisen kaltainen muutaman tuhannen vuoden ajan, joskin maankohoaminen jatkuu edelleen pohjoisosissa muokaten rannikoita.

Vastaaja: Aarno Kotilainen, Geologian tutkimuskeskus. Kai Myrberg, Suomen Ympäristökeskus

Itämerellä on tavattu yli 30 lajia haita ja rauskuja. Näiden pääesiintymisalue on Tanskan salmien alue, joka on lähimpänä Pohjanmerta. Itämeren pääaltaalla ja etenkin Suomen merialueella havainnot ovat äärimmäisen harvinaisia. Ahvenanmaalla on tavattu kerran piikkihai, joka on pienikokoinen ihmiselle täysin vaaraton hailaji.

Vastaaja: Sanna Kuningas, Luonnonvarakeskus.

Vastaus riippuu siitä, millaisella ajanjaksolla ja miten laajalla alueella tilannetta tarkastellaan. Hetkellisesti vaarallisinta on suuri öljy- tai kemikaalionnettomuus, joka vaikuttaa onnettomuusalueella hyvin dramaattisesti. Tällainen uhka on todellinen etenkin vilkkaasti liikennöidyllä Suomenlahdella. Öljyonnettomuuksiin pyritään varautumaan sekä Suomessa että Itämeren valtioiden kansainvälisellä yhteistyöllä mm. vuosittaisilla öljyntorjuntaharjoituksilla ja pitämällä öljyntorjuntakalusto kunnossa.

Pitkällä aikavälillä taas on vaarallista, jos nykyisiä ongelmia, erityisesti meren rehevöitymistä ja haitallisten aineiden päästöjä Itämereen ei saada ajoissa kuriin. Rehevöityminen on Itämeren merkittävin ympäristöongelma, joka uhkaa monella tasolla meren tasapainoa ja pahentaa monia muita Itämereen kohdistuvia uhkia. Pitkällä aikavälillä uhkana on myös ilmastonmuutos, joka kiihdyttää rehevöitymistä ja muuttaa nyt tuntemaamme Itämerta uuteen tuntemattomaan suuntaan.

Vastaaja: Kai Myrberg, Suomen Ympäristökeskus. Mika Raateoja, Suomen Ympäristökeskus. Sanna Kuningas, Luonnonvarakeskus.

Merivesi sisältää monenlaisia alkuaineita ja yhdisteitä. Merivedessä on myös kultaa. Kulta esiintyy merivedessä kuitenkin niin pieninä pitoisuuksina, että sen talteen ottaminen ei ole nykytekniikalla kannattavaa.

Vastaaja: Aarno Kotilainen, Geologian tutkimuskeskus

Sinileviä eli sinibakteereita on kaikissa merissä ja järvissä. Sinilevien määrä on kuitenkin runsaampi järvissä ja Itämeren kaltaisissa vähäsuolaisissa murtovesissä kuin varsinaisissa runsassuolaisissa valtamerissä. Sinileväkukintoja eli sinilevien runsaita massaesiintymiä esiintyy eniten runsasravinteisilla eli rehevillä järvi- ja murtovesialueilla

Vastaajana Sirpa Lehtinen, Suomen ympäristökeskus SYKE

Vuorovedellä tarkoitetaan merenpinnan korkeuden vaihtelua, joka johtuu Kuun ja Auringon vetovoimasta. Myös Itämerellä on vuorovesi-ilmiö, mutta se on heikko, koska Tanskan salmet suodattavat pois suurimmat Atlantilta tulevat vuorovesiaallot. Etelä-Itämerellä vuorovesi voi silti olla muutama kymmen senttiä, pohjoisessa vähemmän. Koska Itämeri on kooltaan pieni koko ja sen vesimassa on vähäinen, sille ei synny omaa vuorovesijärjestelmää.

Vastaaja: Kai Myrberg, SYKE

Yksi syy hylkyjen runsauteen Itämeressä on sen pitkä historia. Itämerta on käytetty kulkuväylänä tuhansien vuosien ajan. Merta pitkin on lähdetty etsimään uusia asuinpaikkoja ja toimeentuloa, sekä käyty kauppaa. Meri on toiminut väylänä myös valloituksille ja Suomenkin rannikolla on sodittu suurten laivastojen kesken. Tykkitulessa on uponnut laiva, jos toinenkin.

Toinen syy alusten haaksirikkoihin on Suomen rannikon sokkeloinen saaristo ja salakavalat karit. Purjelaivojen reitit kulkivat pääosin rannikon läheisyydessä ja myrskyn iskiessä laivat menettivät suunnan helposti ja ajautuivat haaksirikkoon. Suurten purjelaivojen ohjaus ja hallinta on ollut haastavaa varsinkin kovassa tuulessa, eikä niitä ollut helppoa pysäyttää nopeasti vaaran tullessa eteen äkkiarvaamatta.

Kolmas syy hylkyjen paljouteen on Itämeren olosuhteet pinnan alapuolella. Itämeren vesi on pääosin kylmää ja vähäsuolaista, pohjalta pimeää ja vähähappista. Itämeressä ei myöskään ole suuria virtauksia, eikä laivoja muissa maailman merissä tuhoavaa ”laivamatoa”, eli Teredo navalista. Itämeri toimii ikään kuin jääkaappina, jossa puisten alusten hylyt voivat säilyä satoja, jopa tuhansia vuosia.

Vastaaja: Sinikka Kärkkäinen, Museovirasto

Meriveden väriin vaikuttavat useat eri tekijät: minkä väristä valoa vesi heijastaa tai imee, mitä aineita veteen on liuennut, mitä liukenemattomia hiukkasia vedessä on, ja millainen on veden pieneliöstö. Välimeren turkoosi väri johtuu kuitenkin pääasiassa taivaan sinen heijastumisesta. Itämeren vihertävämpi väri on peräisin runsaammista mikroskooppisten levien kukinnoista.

Vastaaja: Aarno Kotilainen, Geologian tutkimuskeskus

Itämeren ulkorajalle on monta määritelmää, riippuen siitä mistä näkökulmasta asiaa katsotaan. Fyysikon mukaan raja on Tanskan salmien pohjoisosassa, sillä salmien kohdalla veden ominaisuudet muuttuvat selvästi. Esim. Kattegatin kohdalla Itämeren vesi on jo valtamerivettä.

Vastaaja: Kai Myrberg, Suomen ympäristökeskus SYKE