Luontotyyppien suojelu heijastuu yksittäisten lajien ja koko ekosysteemin säilymiseen
Pinnan alta löytyy monenlaisia maisemia, joilla kaikilla on omat erityispiirteensä ja toimintonsa. Maisemien luokittelu auttaa arvioimaan ja ennakoimaan ympäristön tilaa ja siihen vaikuttavia ympäristötekijöitä. Meressä tämä on vielä uutta, mutta viime vuosina on otettu isoja askelia koko Itämeren kattavien luokittelu- ja arviointijärjestelmien kehittämisessä. On tärkeää muistaa, että elinympäristöjä suojelemalla turvataan myös monien lajien säilyminen.
Lasse Kurvinen ja Suvi Kiviluoto
Kurvinen työskentelee erikoissuunnittelijana Metsähallituksen Luontopalveluissa ja Kiviluoto tutkijana Suomen ympäristökeskuksessa
Luontotyyppien suojelun tärkeys on tiedetty jo pitkään
Euroopan unionin luontodirektiivissä vuodelta 1992 esitetään pyrkimys sekä lajien että luontotyyppien suojeluun. Lajit ovat arvioitavina yksikköinä melko selväpiirteisiä, mutta mitä ovat luontotyypit? Ennen kuin voidaan arvioida luontotyyppien uhanalaisuutta, on luontotyypit jotenkin määriteltävä ja rajattava myös pinnan alla.
Luontotyypin määrittämiseen on erilaisia tapoja
Luontotyyppien rajaamiseen ja arviointiin on useita eri järjestelmiä, jotka ovat osittain päällekkäisiä. EU:n luontodirektiivi määrittää vedenalaiset luontotyypit ensisijaisesti geologisten piirteiden kautta. Huomio kiinnitetään esimerkiksi rannikon laguuneihin, jotka erottuvat avomerestä suuaukon vedenalaisella kynnyksellä.
Niistä eroavat laajat matalat merenlahdet, jotka ovat usein selvästi avoimempia aallokolle ja niissä vesi vaihtuu tehokkaammin. Avomereltä direktiivi tunnistaa muun muassa vedenalaiset riutat ja särkät.
Meriajokas muodostaa vedenalaisia niittyjä hiekkapohjille.
Direktiivissä määriteltyjen geologisten ominaisuuksien rinnalla uhanalaisia luontotyyppejä arvioidaan myös lajistojen perusteella.
Itämeren kaikki luontotyypit määriteltiin vasta HELCOMin HUB-luokittelussa
Terrestrisiä eli maalla esiintyviä luontotyyppejä on määritetty ja arvioitu laajasti jo ensimmäisessä luontotyyppiarvioinnissa vuonna 2008. Vedenalaisia luontotyyppejä määritettiin 12. Tiedon vähäisyyden takia niistä arvioitiin kuitenkin ainoastaan 10.
Koko Itämeren alueen kattavaa järjestelmää vedenalaisten luontotyyppien rajaamiseen ei ollut ennen vuotta 2013, jolloin HELCOM julkaisi HUB-luokittelunsa (The HELCOM Undewater biotope and habitat classification system).
Suomessa uutta luokittelua sovellettiin ensimmäistä kertaa vuonna 2018 julkaistussa Suomen luontotyyppien uhanalaisuuden arvioinnissa. Arvioinnissa oli mukana 46 määritettyä vedenalaista luontotyyppiä. Suomen luonnonsuojelulaki ei toistaiseksi tunnista yhtäkään vedenalaista luontotyyppiä, mutta luontotyyppiyhdistelminä arvioidut maankohoamislahdet fladat ja kluuvit ovat osittain vesilaissa suojeltuja.
Ymmärtämällä ja suojelemalla luontotyyppejä turvataan koko ekosysteemi
Luontotyyppien luokittelun taustalla on tavoite ymmärtää ja suojella luonnon monimuotoisuutta ja toimivuutta. On selvää, että kokonaisia ekosysteemejä on hankala turvata, mutta toisessa ääripäässä yksittäisiä geenejä ja genomeja suojellaan jo.
Lajien suojelusta on luontevaa edetä lajien määrittämien luontotyyppien, toiselta nimeltään biotooppien, suojeluun. Tällöin suojeltavien lajien siivellä säilyvät myös muut elinympäristön lajit. Suojelemalla suoraan mahdollisimman monenlaisten lajien elinympäristöjä, eli habitaatteja, voidaan koko ekosysteemin toimivuutta yrittää turvata.
Luontotyypin käsitteessä yhdistyvät kätevästi sekä lajien että elinympäristöjen suojelutavoitteet. Luontotyypit sijoittuvat eri elinympäristöihin sen mukaan, mikä niitä määrittävä laji tai lajisto on. Uhanalaisten luontotyyppien lisäksi myös erityisen laajaa lajistoa tukevat avainluontotyypit ovat tärkeitä ekosysteemin toiminnan kannalta.
Avainluontotyypit mahdollistavat usean lajin elinolosuhteet
Luontotyypit ja niiden ylläpitämät lajit tuottavat monenlaisia ekosysteemipalveluja. Itämeren avainluontotyypeiksi on lueteltu muun muassa riuttojen levä- ja sinisimpukkayhteisöt, hiekkapohjien meriajokasniityt ja matalien merenlahtien putkilokasviyhteisöt.
Sinisimpukkayhdyskunta kasvaa tiheänä kalliopohjalla.
Nämä luontotyypit luovat kolmiulotteisia rakenteita muuten helposti tasaisille ja monotonisille pinnoille. Näin ne mahdollistavat useampien lajien selviytymisen alueella.
Monet merialueilta saatavat hyödyt, kuten esimerkiksi kalastus, ovat riippuvaisia avainluontotyypeistä. Kalakantojen suojelemiseksi ei riitä, että kalavedet pidetään puhtaina ja kalastuskiintiöt kestävällä pohjalla. Eri kalalajeille pitää myös turvata lisääntymiseen ja poikastuotantoon soveltuvat alueet.
Rannikon ja etenkin Selkämeren riutat ovat erityisen tärkeitä silakan kutualueita. Kampelat puolestaan tarvitsevat puhtaita hiekkapohjia. Hauet ja ahvenet kutevat matalissa ja suojaisissa merenlahdissa. Jopa sameavetiset Saaristomeren sisälahdet tulevat tarpeeseen. Koko rannikon kuhakannasta lähes 90 % on peräisin niistä.
Vedenalaisen luonnon käyttöön ja muokkaamiseen liittyvä tieto lisääntyy koko ajan. Luontotyyppien toiminnan ymmärtäminen ja alueellinen turvaaminen luovat pohjan muuttuvan Itämeren kestävään käyttöön.