Itämeri – takana loistava tulevaisuus?
Itämeren tilan parantamiseksi ei ole olemassa yksiselitteistä ratkaisua. Ongelman selättämiseen vaikuttavat niin ympäristölliset, taloudelliset kuin poliittiset näkökohdat. Niinpä Itämeren tulevaisuutta on vaikea ennustaa tarkeasti, vaikka suunta näyttäisi olevan parempaan päin. Panemmekin toivomme kasvaneeseen ympäristötietoisuuteen ja arvomaailman muutokseen.
![4x5 kuvasuhde]()
Mika Raateoja
Kehityspäällikkö Mika Raateoja työskentelee SYKEn merikeskuksessa nykyisin hallinnon kehittämisessä tutkimusalueena Itämeren rehevöitymistutkimus.
Ihmisen toiminta muutti ensin sisävesiä
Vesi ja vesistöt ovat aina olleet meille suomalaisille tärkeitä. Olemme aina eläneet lähellä vettä ja vapaa-ajallamme hakeudumme mielellämme vesien ääreen. Olemme myös aina suhtautuneet vakavasti kaikkiin tapauksiin, joissa vesiemme puhtaus on ollut uhattuna.
Ihmisen toiminta alkoi kuitenkin muuttaa sisävesiämme jo 1800-luvulla padotuksin, kuivatuksin ja uitoilla. Havaittiin, että sisävesiämme on helppo muuttaa elintapaamme tukevaksi.
1900-luvulla mukaan tuli teollistumisen ja tehomaatalouden tunnusmerkit: rehevöityminen, suoranainen likaantuminen ja ympäristömyrkkyjen vaikutus.
Rehevöitymiseen vaikuttaa sekä sisäinen että ulkoinen ravinnekuormitus.
Myös meri alkoi kärsiä ihmisten toimista
Entä meri? Olemme vuosisatojen aikana oppineet, että päinvastoin kuin sisävesiämme, suurta ja rannatonta Itämerta me emme pysty valjastamaan. Ihmisen onkin täytynyt aina sopeutua Itämeren rytmiin.
Meillä oli liian kauan sisimmässämme käsitys, että toimemme eivät kykene horjuttamaan Itämerta. Tämä käsitys ei vastannut todellisuutta.
Esimerkiksi rannikkokaupunkiemme edustan merenlahtien havaittiin olevan hyvin rehevöityneitä jo 1900-luvun alussa.
Laajemmassa mittakaavassa olemme kyenneet horjuttamaan Itämerta pahasti viimeisen puolen vuosisadan ajan. Tämän olemme kuitenkin käsittäneet kunnolla vasta viimeisen neljännesvuosisadan aikana.
Niinpä Itämeren ekosysteemi ehti vaurioitua siihen pisteeseen, että Itämeren tilan muutoksen suunnan kääntäminen kohti parempaa tulevaisuutta ei ole enää täysin ihmisen vallassa.
Merta ei osattu suojella tarpeeksi aikaisessa vaiheessa
Nyt sitten mökkinsä edustalla sinileväpuuroa kyräilevä mattimeikäläinen ihmettelee, miten asioiden annettiin mennä tähän pisteeseen.
Yhteiskunnan taloudellinen kasvu oli aikoinaan numero yksi, eikä tuolloin vielä kunnolla ymmärretty meren toimintaa, jotta merta olisi osattu suojella.
Suomen sodanjälkeisen yhteiskunnallisen tilanteen prioriteetti talouskasvuun ja yhteiskunnallisten olojen parantumiseen oli selkeä ja täysin ymmärrettävä, joten se siitä.
Jos hän haluaa tietää lisäksi, millä aikajänteellä meremme tila alkaa parantua ja millä hinnalla, niin niihin kysymyksiin ei kenelläkään ole suoraa vastausta. Epäsuoria kyllä. Viitteitä paremmasta tilasta on näkyvissä, eikä nykyinen ympäristötietoisuuden taso enää mahdollista mitään pahoja notkahduksia.
Itämeren tulevaisuutta on mahdotonta ennustaa varmasti
Itämeren rehevöitymiskehitys elää tällä hetkellä osittain omaa, ihmisestä riippumatonta elämäänsä. Me emme tiedä, millä aikajänteellä Itämeren sisäinen kuormitus hiipuu.
Varmaa kuitenkin on, että kaikki se ulkoinen ravinnekuormitus, joka Itämereen edelleen tulee, hidastaa suotuista kehitystä. Oleellinen osa Itämeren suojelua onkin Itämereen tulevan kuormituksen leikkaaminen kaikilla toimenpiteillä, joiden kustannustehokkuus on edes jollain järjen tasolla perusteltavissa.
Tämä kuulostaa kalliilta ja varmasti on sitä. Esiin nousee kuitenkin kysymys, kuinka paljon Itämeren rantavaltiot eli käytännössä niiden kansalaiset ovat valmiita satsaamaan Itämeren tulevaisuuteen verojen muodossa. Itämeren ympäristön arvo halutaan viimeinkin selvittää.
Suuret haittailmiöt ovat ilmestyneet vuosikymmenten viiveellä
Syntyviä kustannuksia mietittäessä kannattaa huomioida Itämeren kyky hidastaa siihen kohdistuneiden muutosten vaikutuksia. Itämereen ehdittiin syytää ravinteita ja haitallisia aineita vuosikymmenet, ennen kuin haitallisia muutoksia alettiin havaita.
Kun muutoksia alkoi lopulta esiintyä, ne olivat huomattavia. Hyvänä esimerkkinä käy sinileväkukintojen runsastuminen 1990-luvun jälkipuoliskolla ilman, että kummoisia muutoksia tapahtui Itämeren ulkoisessa ravinnekuormituksessa juuri ennen tätä aikaa.
Joskus vain tipahtaa se viimeinenkin höyhen, joka katkaisee kamelin selän. Kun kerran polku huonompaan suuntaan kulki tällä tavoin, ei ole mitään syytä olettaa, että polku toiseen suuntaan olisi erilainen.
Sinileväkukintojen vähentämiseksi tasolle, jossa ne olivat ennen 1990-lukua, ei siis riitä ravinnekuormituksen vähentäminen tasolle, jolla se oli ennen 1990-lukua. Todennäköisesti ravinnekuormitus tulee alentaa tasolle, jolla se oli ennen 1950-lukua.
Itämeren ongelmiin ei ole pikaratkaisuja
Vaikka nyt Suomessa tiedostammekin Itämeren ongelmat ja halu parantaa Itämeren tilaa on vilpitön sekä kansan että päättäjien keskuudessa, on turhaa maalailla toivekuvia Itämeren nopeasta tervehtymisestä.
Osasyy on Itämeressä itsessään. Vaikka kaikki Itämereen tuleva ulkoinen ravinnekuormitus tyystin lakkaisi tätä tekstiä lukiessasi, Itämeren sisäisen kuormituksen noidankehä jaksaisi silti pyöriä vielä vuosia eteenpäin.
Koska kuormitus ei tietenkään pysähdy kuin taikaiskusta, voimme olettaa Itämeren rehevyystasossa tapahtuvan selvää paranemista vasta vuosikymmenten päästä.
Toisekseen, Suomen yksittäisillä päätöksillä on vain rajoitettu merkitys Itämeren tilaan. Koko Itämeren tilasta puhuttaessa ainoastaan rantavaltioiden yhteistuumin tekemät ympäristösopimukset ovat riittävän tehokkaita. Tällaiset kattavat kansainväliset sopimukset vaativat aikaa toteutuakseen.
Itämeren tulevaisuus vaatii poliittista tahtoa ja uskallusta
On sanottu, että tahto ja tutkimus ovat ratkaisevassa roolissa Itämeren tilan parantamisessa. Itämeri on yksi maailman tutkituimmista meristä, joten siitä se ei enää jää kiinni. Nyt kysytään päättäjien tahtoa ja uskallusta ajaa Itämeren asiaa puoluekannasta riippumatta.
Kansalaiset tulevat varmasti kantamaan oman kortensa tähän kekoon, se on käynyt tiedotusvälineissä selväksi. Päättäjistä voi tosin tuntua turhauttavalta kohdentaa Itämeren hyväksi investointeja, joiden vaikutus alkaisi näkyä vasta useiden hallituskausien jälkeen.
Nyt tehtäviä investointeja voisikin ajatella vaikkapa etukäteen lyhennettävänä lainana, jonka jälkipolvet sitten nostavat.