Meriluonnon puolesta - Biodiversea Life IP kartoittaa, kehittää ja kunnostaa
Kahdeksan vuotta, 20 miljoonaa euroa ja yli sata ihmistä töissä. Suomen suurin yhteistyöhanke Itämeren monimuotoisen luonnon turvaamiseksi, Biodiversea LIFE IP, starttasi keväällä 2022 ensimmäiseen maastokauteen. Maastotiimit ovat huhtikuusta alkaen työskennelleet niin harjuksen emokalojen pyynnin, lintulaskentojen, vieraspetopyyntien, meriluonnon kunnostusten kuin kestävän luontomatkailunkin kehittämisen parissa.
![4x5 kuvasuhde]()
Fiia Haavisto
Kirjoittaja työskentelee erikoisuunnittelijana Metsähallituksella
Resurssit meriluonnon suojeluun tulevat tarpeeseen. Kahdeksasta Itämeren Natura-luontotyyppistä kaikkien tila on arvioitu epäsuotuisaksi: joko tyydyttäväksi tai huonoksi. Viimeisimmässä luontotyyppien uhanalaisuusarviossa useat vedenalaisista yhdistelmä- ja avainluontotyypeistä, muun muassa fladat, kluuvit ja jokisuistot sekä haurupohjat ja meriajokasniityt määritettiin uhanalaisiksi. Iso osa ongelmista johtuu suoraan tai välillisesti rehevöitymisestä, mutta myös rannikon rakentaminen ja ruoppaukset uhkaavat osaa vedenalaisluonnosta, erityisesti sisäsaaristossa.
Tällä hetkellä vedenalaista luontoa suojeleva merensuojelualueverkosto kattaa kutakuinkin 11 prosenttia Suomen merialueista. Panoksia suojelualueverkoston kehittämiseen Suomen rannikolla tuo EU:n biodiversiteettistrategia, jonka kunnianhimoinen tavoite on suojella 30 prosenttia Euroopan merien pinta-alasta vuoteen 2030 mennessä. Biodiversea-hankkeessa tähän haasteeseen vastataan keräämällä tietoa luontoarvoista ennen kartoittamattomilla alueilla, kehittämällä suojelualueiden tilaa kuvaavia indikaattoreita sekä tarkastelemalla suojelualueverkoston alueellista kattavuutta ja laatua.
Suojelualueiden kattavuutta tarkastelevan KOKASU-hankkeen selvityksen mukaan merialueen suojeluverkosto kattaa noin 33 prosenttia vedenalaisen luonnon osalta kaikkein arvokkaimmista alueista. Veden alla luonnon monimuotoisuus keskittyy matalille merialueille pirstaleisesti, ja se tuo omat haasteensa aluesuojelulle. Itselleni positiivinen huomio arviossa on se, että pienetkin suojelualueiden lisäykset kohdennetusti arvokkaimmille alueille parantaisivat huomattavasti uhanalaisten ja silmälläpidettävien lajien ja luontotyyppien suojeluntasoa.
Itämeren luontotyyppien ja lajien suojelemiseksi hankkeessa tehdään töitä myös aktiivisilla ennallistamis- ja kunnostustoimilla, joilla pyritään parantamaan luontotyyppien ja lajien elinympäristöjen tilaa. Käytännössä tämä tarkoittaa toimenpiteitä lajien palauttamisesta historiallisille esiintymispaikoille aina laajempiin vedenlaatua parantaviin valuma-aluetoimenpiteisiin. Meriluonnon hoidon osalta on perusteltua sanoa, että olemme useiden toimenpiteiden osalta alkutekijöissä. Fladojen ennallistamisesta on saatu kokemusta aikaisemmissa hankkeissa, mutta useiden muiden vedenalaisten luontotyyppien ja lajien osalta kokemusta käytännön kunnostustoimista on vielä vähän. Uusia avauksia eri kunnostusmenetelmien ja toimenpiteiden vaikutusten seurannan osalta tehdään seuraavan kahdeksan vuoden aikana. Tavoitteena on luoda kansallinen kunnostussuunnitelma, joka toimii tiekarttana meriluonnon kunnostuksiin myös hankkeen jälkeen.
Kun alueena on koko rannikko, saa tämä tavoite oman pääni hieman pyörälle. Potentiaalisten kunnostuskohteiden etsintää ei tarvitse kuitenkaan aloittaa tyhjältä pöydältä. Vedenalaisen meriluonnon monimuotoisuuden inventointiohjelma VELMU on tuottanut tietoa vedenalaisesta monimuotoisuudesta jo pitkään, vuodesta 2004 alkaen. Kartoitustiedon lisäksi meillä on käytössä koko rannikon kattavia aineistoja, muun muassa ilmakuvista poimitut ruoppaukset ja rantarakenteet, uhanalaisten lajien ja luontotyyppien mallinnetut esiintymisalueet ja historialliset ilmakuvat. Paikkatietoaineistot yhdessä asiantuntijoiden paikallistuntemuksen ja maastokäynneillä kerätyn tiedon kanssa muodostavat kunnostussuunnitelman rungon, jota tarkastellaan hankkeen aikana.
Käytännössä meriluonnon kunnostuksia pilotoidaan hankkeen aikana lähes sadassa kohteessa Itäiseltä Suomenlahdelta Perämerelle saakka. Hihat on kääritty ja maastoon suunnanneet etsivät potentiaalisia kalastokunnostuskohteita, kosteikkojen paikkoja, ennallistettavia matalia lahtia, laguuneja ja jokisuistoja.
Uusia menetelmiä laji-istutusten osalta kehitetään avainlajien kuten rakkohaurun, näkinpartaislevien ja meriajokkaan palauttamiseksi historiallisille esiintymispaikoille. Kesäkuussa työt tällä saralla aloitettiin Merenkurkussa pilotoimalla ensimmäistä kertaa näkinpartaislevien siirtoistutusta. Tammisaaressa sukeltajat ovat kartoittaneet toissa vuonna istutettujen meriajokaslaikkujen juurtumista ja leviämistä.
Käynti on osa seurannan kehittämistä, jota tarvitaan toimenpiteiden vaikuttavuuden arvioimiseksi. Lajien palauttaminen historiallisille esiintymispaikoille ei meriympäristössä ole nimittäin helppoa. Näkinpartaislevät ovat esimerkiksi hyvin herkkiä ympäristön muutoksille ja siirrettyjen yksilöiden elossa säilyvyys ei ole välttämättä kovinkaan suuri. Kokemukset meriajokkaan palauttamisesta muualta Itämereltä osoittavat, että suurin syy epäonnistumisiin on heikon istutuspaikan valinta: lajin aikaisemman esiintymispaikan ympäristöolosuhteet ovat heikentyneet niin, että laji ei paikalla enää menesty. Selvitettävä avainkysymys onkin, millä menetelmillä ja millaisille alueille istutuksia tulisi toteuttaa, jotta toimenpiteillä saadaan positiivista aikaiseksi.