Itämeren bakteerikanta on monimuotoinen

Itämeri tarjoaa elinympäristön monille erilaisille bakteereille sekä vedessä että pohjan pintakerroksessa.

Bakteerit jaetaan kahteen ryhmään niiden energianhankintatavan mukaan:

1. Omavaraiset eli autotrofiset bakteerit tuottavat käyttämänsä energian joko auringonvalon avulla yhteyttämällä tai kemiallisia yhdisteitä hapettamalla.
2. Toisenvaraiset eli heterotrofiset bakteerit hankkivat energiansa joko hajottamalla eloperäistä ainesta tai sitomalla liuenneita yhdisteitä vesimassasta.

Käymisreaktiot ja hengitysprosessit tuottavat bakteereille energiaa

Hapettomissa tai alhaisen happipitoisuuden oloissa käymisreaktiot, kuten rikin pelkistys ja denitrifikaatio, eli typen vapauttaminen, tuottavat bakteereille energiaa. Vaikka ne ovat energiantuotantotapoina tehottomia, varsinkin denitrifikaatio on keskeinen osa typpiravinteen kiertoa vesiekosysteemeissä.

Ylemmissä vesikerroksissa happitilanne on tavallisesti hyvä. Tästä johtuen toisenvaraiset bakteerit voivat perustaa energianhankintansa happea käyttäviin hengitysprosesseihin. Näiden prosessien hyötysuhde on paras mahdollinen, jolloin kasvu ja lisääntyminen on tehokkainta.

Syanobakteereja kutsutaan sinileviksi

Itämeren bakteereista puhuttaessa eniten esillä ovat tavallisesti syanobakteerit, joita kutsutaan sinileviksi. Ne ovat pieniä yksisoluisia eliöitä, jotka tuottavat energiansa auringonvalossa yhteyttämällä, eli ne ovat omavaraisia.

Suotuisissa oloissa syanobakteerit voivat kasvaa ja lisääntyä nopeasti. Veden runsaita syanobakteerikasvustoja kutsutaan kansanomaisesti sinileväkukinnoiksi. Avovedessä kelluvat kasvustot muodostuvat monista eri lajeista, ja lajikoostumus vaihtelee sekä ajallisesti että paikallisesti. Tämän tutun ilmiön lisäksi syanobakteereja löytyy myös meren pohjasta erilaisille pinnoille kiinnittyneinä.

Spirulina-bakteerit päällystävät kalliot ja kivikot samettisilla matoilla

Pohjaan ja vesikasveihin kiinnittyneitä syanobakteerikasvustoja voi olla hankala mieltää bakteereiksi. Esimerkiksi Spirulina-bakteerit muodostavat samettisen näköisiä, jopa aniliininpunaisia mattoja. Ne ovat löyhästi kiinni joko kalliossa, kivikossa, sinisimpukkakolonioissa tai vaikkapa hiekkapohjalla.

Spirulinamaton yläpuoli on yhteyttävien syanobakteerien valtakuntaa, mutta tiiviin maton alapuolelle saattaa muodostua hapeton laikku, jossa jylläävät toisenlaiset bakteerit.

Rivularia-suvun bakteerikoloniat löytyvät pohjista tai vesikasveihin kiinnittyneinä

Hyytelöpalloilta näyttävät Rivularia-suvun syanobakteerikoloniat kasvavat hieman matalammissa vesissä, usein vesikasveihin kiinnittyneinä. Pallukat ovat usein vihertävän sävyisiä. Ne saattavat muodostaa pitkiäkin helminauhamaisia rakenteita joko merenpohjaan tai vesikasvien välille.

Limanukat ovat tuttuja vesirajojen liukkaita mattoja

Limanukat, jotka myös kuuluvat syanobakteereihin, löytyvät aivan vesirajasta, kalliota nuolevina niljakkaina mattoina. Kuivina limanukkakasvustot näyttävät karheilta, mutta muuttuvat kostuessaan niljakkaiksi liukuradoiksi.

Itämeren bakteereita

• Syanobakteerit eli sinilevät
• Spirulina-bakteerit
• Rivularia-suvun bakteerit
• Limanukat (Calothrix spp.)