Meriajokas kasvaa hiekkapohjilla

Suuriin ja suolaisiin meriin tottunut meriajokas kasvaa yleensä hiekkapohjilla, joissa voi olla myös pieniä määriä soraa tai liejua.

Meriajokaskasvustot kiinnittyvät aalloissa liikkuvaan hiekkaan tukevilla juurakoilla, jotka myös sitovat pohja-aineksen aloilleen. Juurakosta nousevat versot muodostavat laajenevia niittyjä, jotka luovat kolmiulotteisia rakenteita yksipuoliseen maisemaan.

Meriajokasniittyjä löytyy yleensä 1-5 metrin syvyydestä, hieman avoimilta paikoilta. Kasvi tarvitsee auringonvaloa yhteyttääkseen. Versot voivat suotuisissa oloissa saavuttaa jopa puolen metrin mitan, mutta yleensä niityt huojuvat 20-30 cm:n korkuisina.

Haurat, hapsikat ja vidat ovat meriajokkaan seuralaislajeja

Kasvustot ovat usein melko tiheitä. Mitä lähemmäs rantaa ja rannikkoa mennään, sen enemmän meriajokkaan joukossa on myös muita putkilokasveja. Näistä seuralaislajeista yleisimpiä ovat haurat ja hapsikat sekä erilaiset vidat.

Runsaat ja polveilevat meriajokasniityt tarjoavat suojaa ja ravintoa monille kaloille ja pienille selkärangattomille. Meriajokasniittyjä pidetäänkin yhtenä Itämeren avainluontotyypeistä.

Rehevöityminen kaventaa meriajokkaan elintilaa

Kirkkaista vesistä pitävän meriajokkaan potentiaalinen elintila on kaventunut rehevöitymistä seuranneen vesien samentumisen myötä. Lisääntyneet rihmalevät ja irtonaisena ajelehtivat rihmalevämassat takertuvat meriajokkaan versoihin ja voivat tukahduttaa niityn kasvun. Meriajokas on luokiteltu uhanalaiseksi sekä lajina että luontotyyppinä.

Meriajokkaat, haurat ja hapsikat:

• Meriajokas (Zostera marina)
• Haurat (Zannichellia spp.)
• Hapsikat (Ruppia spp.)