Usein silakkaa (Clupea harengus) pidetään sillin biologisena alalajina, mutta näin yksiselitteinen tilanne ei ole. Syyskutuisten silakoiden on havaittu olevan läheisempää sukua Atlantin syyskutuisille silleille kuin Itämeren kevätkutuisille silakoille. Kevätkutuiset silakkakannat ovat Itämeressä nykyään enemmistönä.
Silakka on ulappavesien parvikala, joka syö ravinnokseen eläinplanktonia ja pohjaeläimiä kuten halkoisjalkaisäyriäisiä ja katkoja. Ajoittain ne syövät myös kalanpoikasia, omiaankin. Silakat kutevat touko-kesäkuussa parvina rannikon kivikkopohjilla ja niiden vesikasvillisuudella. Paikoin rehevöityminen on estänyt kudun perinteisillä kutupaikoilla. Poikaset pysyttelevät usein vuoden tai kaksi lähellä rannikoita eläinplanktonia syöden ja siirtyvät sitten ulommas ulapalle.
Suomelle tärkein silakkakanta on Pohjanlahden silakka, joka muodostaa Suomen vuosittaisesta kaupallisen kalastuksen silakkasaaliista 70–80 %.Toinen Suomelle merkittävä arviointikokonaisuus on Itämeren pääaltaan ja Suomenlahden silakkakanta, jota kalastaa suurin osa Itämeren rantavaltioista. Kalakanta-arvioissa erillisinä yksiköinään käsitellään silakkakantoja tai niiden yhdistelmiä, joiden kanta-arviointien on kokemuksen myötä havaittu toimivan tällä tavalla hyvin.
Silakan dioksiini- ja PCB-pitoisuudet ovat laskeneet puoleen vuosituhannen vaihteesta
Silakoiden dioksiinien ja PCB:n pitoisuudet kasvoivat menneinä vuosikymmeninä niin korkeiksi, että EU kielsi yli 17-senttisen silakan myynnin elintarvikkeeksi, lukuun ottamatta Suomea ja Ruotsia. Tärkeä peruste oli silakan terveellisyys – huolimatta keskimääräistä suuremmasta dioksiinien ja PCB:n saannista rannikon ammattikalastajien havaittiin olevan keskimäärin muuta väestöä terveempiä, syynä runsas kalan syönti! Pitoisuudet ovat sittemmin vähentyneet alle puoleen ja enää vain suurimmissa, yli 18-senttisissä silakoissa on ympäristömyrkkyjä hieman yli EU:n rajapitoisuuksien.
Suurin osa Suomen silakkasaaliista päätyy eläinten rehuksi tai kalajauhotehtaille.
Suomen silakan kalastukselle MSC-sertifikaatti
Suomen silakan kalastukselle myönnettiin vuonna 2018 MSC-sertifikaatti, joka on tunnustus kestävälle ja ympäristöystävälliselle kalastukselle. Silakan kalastus poistaa Itämerestä vuosittain myös merkittävän määrän rehevöittäviä ravinteita.
Toistaiseksi silakka ei kuitenkaan ole palannut menneiden vuosien tapaan keskeiseksi osaksi ruokavaliotamme: vain 15 % Suomen silakkasaaliista päätyy ihmisravinnoksi, suurelta osin itäisessä Euroopassa. Suurin osa saaliista menee suoraan eläinten rehuksi tai kalajauhotehtaille, joissa siitä valmistetaan ympäristömyrkyistä puhdistettua kalajauhoa mm. kirjolohen kasvatukseen käytettävän rehun raaka-aineeksi.